fbpx
Työllisyyden kehitys 2019–2021

Limingassa työttömyys putosi marraskuussa 4,9 prosenttiin

Limingassa työllisyys on lähtenyt toipumaan koronapandemiasta vauhdikkaasti. Marraskuussa Limingassa oli enää 215 työtöntä työnhakijaa, prosentuaalisesti 4,9.

– Työllisyystilanne on tilastojen mukaan Limingassa koko maakunnan paras. Yleensä työttömien määrä on ollut loppuvuotta kohden kasvussa, mutta tänä vuonna työttömyys on ollut tasaisessa laskussa kesäkuukausia lukuunottamatta. Lomautettujen määrä on jo hyvin lähellä lukemia ennen koronaa, kertoo työhönvalmentaja Annukka Hanni-Niemikorpi.

Liminka on mukana maaliskuussa alkaneessa Oulun seudun kuntakokeilussa. Kuntakokeilun myötä yhä useamman työnhakijan työllisyyspalveluista vastaa kunta.

– Kuntakokeilun aikana on ollut havaittavissa, että työttömien määrässä näkyvät kausivaihtelut ovat olleet aiempia vuosia maltillisempia. Palvelut on tuotu lähelle asiakasta ja tilanteisiin pystytään reagoimaan nopeasti.

Työllisyyspalveluissa on tehty tiivistä työnantajayhteistyötä ja työnantajia ja työnhakijoita on kohtautettu ahkerasti.

– Syksyn aikana työllisyyspalveluissa on havahduttu tilanteeseen, ettei kaikkiin työtehtäviin enää tahdo löytyä tekijää. Limingassa myös palvelut toimivat hyvin yli hallintorajojen, mikä on asiakkaan palveluihin ohjautumisen kannalta todella tärkeä asia, Hanni-Niemikorpi korostaa.

Työttömyysasteet kokeilukunnissa marraskuussa 2021.
Työttömyysasteet kokeilukunnissa marraskuussa 2021.