Kaksi naista seisoo #SuomenKekseliäinKunta-kyltin edessä pellolla.

”Liminka on mukava paikka ja ehdottomasti käymisen arvoinen” – luonnonläheisyys ja väljyys valttikortteja asuinpaikkaa valitessa!

Limingan kunta selvitti lokakuussa Kaleva Median toteuttamassa kyselytutkimuksessa, mistä Liminka tunnetaan ja millaisia mielikuvia se herättää. Vastauksia on tarkoitus hyödyntää kunnan kehittämisessä. Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 636 vastaajaa, joista 95 prosenttia asui Pohjois-Pohjanmaalla. 26 prosenttia vastanneista oli liminkalaisia.

– Tällaiset tutkimukset eivät pelkästään kartoita, missä mennään, vaan niistä saadaan myös kuntalaisilta ja alueen ihmisiltä arvokasta tietoa konkreettiseen kehittämiseen kunnan elinvoiman, pitovoiman ja lumovoiman suhteen, kertoo elinkeinojohtaja Teemu Haapala.

Tutkimuksessa kysyjät vastasivat muun muassa siihen, missä seuraavista Pohjois-Pohjanmaan kunnista he voisivat kuvitella asuvansa nyt tai tulevaisuudessa.

– 62 prosenttia vastaajista valitsi paikkakuntaluettelosta Oulun. Toiseksi suosituin vastausvaihtoehto oli Liminka 49 prosenttilla ja kolmanneksi suosituimmaksi vaihtoehdoksi nousi Kempele 46 prosentilla, kertoo tutkimuksesta vastaava Insight Manager Miia Juntunen Kaleva Mediasta.

25-35–vuotiaiden ryhmässä 35 prosenttia on harkinnut tontin ostoa tai talonrakentamista tulevan kahden vuoden aikana. Asuinpaikan valintaan vaikuttavia seikkoja selvitettiin väittämien avulla.

– Tulosten perusteella eniten arvostetaan luonnonläheisyyttä sekä väljyyttä. Lisäksi saimme erinomaisia avoimia vastauksia, joista saa hyvän kuvan siitä, mitä asuinpaikalta toivotaan.

”Arkkitehtuuriltaan monimuotoinen ja kaunis. Mahdollisuus nähdä luontoa joissain muodossa. Puut ikkunasta, puistonpenkit lähellä, riittävän iso puisto, jossa voi nauttia monenlaisesta luonnosta. Hyvät julkiset kulkuyhteydet. Kulttuuripalveluja.”
– Nimetön vastaaja, ikäryhmä 56–65 vuotta”

Lähijunaliikennettä piti mukavana lisänä satunnaiseen liikkumiseen lähipaikkakunnille tai todella merkityksellisenä lisäarvona sekä arkeen että vapaa-aikaan yhteensä 41 prosenttia vastaajista. Erityisesti nuoria kiehtoo ajatus junayhteydestä. Tähtiluokituksessa Liminka sai arvosanaksi 3,5/ 5.

– Limingassa asuneiden tai asuvien tähtiluokitus 3,8 kertoo positiivista kuvaa kunnasta – ne, jotka asuvat, ovat tyytyväisempiä kuin ne, joilla on kaukaisempi suhde Liminkaan.

Eniten Limingassa kritisoitiin palveluiden puutetta ja tiestön kuntoa. Myös nuorten hyvinvoinnista oltiin huolissaan.

– Terveydenhuolto, lapsiperheiden huomiointi ja luonto korostuivat viiden tähden vastauksissa. Myös vanhustenhuoltoa oli kehuttu useassa kommentissa, Juntunen tiivistää.

”Festarit kesällä, artisteja viikonloppuisin, kulttuuritapahtumia, viikateniitto- tai suurmarkkinatyyppisiä tapahtumia, lauluiltoja, linturetkiä, meriveteen koskeminen nykyisin vaikeaa, joten joku rakennettu laituri meren tasossa olisi myös kiva. Uimahalli olisi tietysti tarpeellinen ja iltaharrastuksia pitäisi olla enemmän tarjolla.”
– Nimetön vastaaja, ikäryhmä 36–45 vuotta

– Tarkoitus on seurata säännöllisin väliajoin, mihin suuntaan tulokset kehittyvät. Tuloksia olemme hyödyntäneet jo markkinoinnissamme. Tiistaina julkaistava rekrytointivideo tarjoilee kaurismäkeläiseen tyyliin luonnonläheistä ja väljää työympäristöä kaupungin kainalosta, itseironialla kuorrutettuna. Rekrytointivideolla esiintyvät kunnan työntekijät eri palvelualueilta ja kertojaäänenä kuullaan Limingan oma luontodokumentaristi Sakke Kustoo eli näyttelijä Aku Sipola, Haapala paljastaa.

Tiistaina 13.12. klo 9.00 kunnan YouTube-kanavalla julkaistavan rekrytointivideon voit katsoa tästä linkistä. Videolla vilahtaa myös Kuntatyö2030-gaalassa palkittuja tekoja ja niiden tekijöitä. Voit tutustua tekoihin tarkemmin tästä linkistä. Luontodokumentaristi Sakke Kustoon Avara Liminka -sarjan kolme ensimmäistä osaa löytyy puolestaan tältä soittolistalta.

Yhteystietonsa jättäneiden, kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin lahjakortteja. Lahjakorttien voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti tällä viikolla.