Tim Sparv, Limmi Festin kummi, hymyilee.

Limmi Festin kummina toimiva Tim Sparv: ”Arki jalkapallon ja lukemisen ympärillä on parasta mitä tiedän”

– Jalkapallo ja lukeminen ovat suurimmat kiinnostuksen kohteet elämässäni. Kun olin lapsi, äidilläni oli tapana viedä minut kirjastoon iltaisin. Asuimme pienessä kylässä Pohjanmaalla, ja kirjastoon meneminen oli yksi harvoista huvituksistamme. Kiertelimme siellä  tuntikaupalla ja yritimme löytää uusia jännittäviä kirjoja kotiin lainattavaksi. Rakastin sitä, kertoo Limmi Festin kummiksi lupautunut Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv tervehdyksessään.

Limmi Fest on tapahtumakokonaisuus, joka keskittyy lastenkirjoihin ja niiden kuvitukseen. Festivaaliviikon huipennuksena, lauantaina 4.9. klo 12-15, vietetään varsinaista Limmi Festiä kirjastossa ja Lakeustalolla. Samalla viikolla kuvittajia ja lastenkirjailijoita jalkautuu kunnan kouluihin.

– Limmi Festin ohjelma rakentuu hyvää vauhtia ja hienoja ohjelmia sekä työpajoja on tulossa, kertoo kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala.

– Arki jalkapallon ja lukemisen ympärillä on parasta mitä tiedän. Luen voidakseni hyvin ja oppiakseni uusia asioita. Olen hyötynyt lukemisesta paljon myös työssäni. Luen johtajuudesta, taitojen kehittämisestä ja urheilijoiden omista elämäntarinoista inspiroituakseni. Kirjat ovat erinomainen työkalu henkilökohtaiseen kehittymiseen, Tim Sparv jatkaa tervehdyksessään.

– Meidän on puolustettava kirjallisuuden asemaa, ja siksi minua ilahduttaa paljon se, että Limmi-festivaali järjestetään. Nuoret lukevat vähemmän ja vähemmän, mikä on huolta herättävä ilmiö, ja meillä on kaikilla vastuu yrittää innostaa lapsia ja nuoria lukemaan enemmän. Lukemisen nostaminen paremmin keskiöön on ensimmäinen askel kohti parempia lukemistapoja. A-maajoukkueen kapteenina asetun 100-prosenttisesti tämän hankkeen taakse, ja olen ylpeä saadessani toimia festivaalin kummina.

Tämän tervehdyksen myötä koko Limmi Festin porukka toivottaa Huuhkajille parasta mahdollista onnea ja menestystä kesän historiallisessa EM-kisoissa!