Viime viikolla vietimme PCOS-viikkoa. Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, eli PCOS, on yleisin hormonaalinen häiriö syntymässä naiseksi määritellyillä. Tutkimusten mukaan PCOS:n esiintyvyys vaihtelee 13–17 prosentin välillä. Suomessa sen arvioidaan koskettavan yli 400 000 naista – suunnilleen yhtä paljon kuin Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella on asukkaita. Jos katsomme asiaa hankekuntiemme kuntatyöntekijöiden näkökulmasta, se tarkoittaisi noin 100–150 naista, jotka elävät PCOS:n kanssa tälläkin hetkellä. Jokaisen kohdalla se näkyy arjessa, jaksamisessa ja työkyvyssä omalla tavallaan.
Vaikka PCOS on yleisempi kuin tyypin 2 diabetes tai astma, se jää edelleen liian usein tunnistamatta. Diagnoosi viivästyy keskimäärin useilla vuosilla ja monelle se selviää vasta lapsettomuustutkimusten yhteydessä. Tämä tarkoittaa, että varhainen tuki ja hoito jäävät saamatta ja liitännäissairaudet voivat edetä huomaamatta.
PCOS vaikuttaa koko elämään
PCOS yhdistetään usein kuukautiskiertoon, mutta sen vaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle koko kehoon ja mieleen. Oireisiin ja liitännäissairauksiin voi kuulua:
- ylipaino ja erityisesti keskivartalolihavuus
- korkea verenpaine ja kolesteroli
- sokeriaineenvaihdunnan häiriöt ja insuliiniresistenssi
- lapsettomuus ja hedelmällisyyden haasteet
- mielialaoireet, ahdistus ja masennus
- liiallinen karvankasvu, akne, hiusten lähtö, kehonkuvaongelmat ja syömishäiriöt
Tutkimuksen mukaan PCOS:ää sairastavilla on 55 vuoden iässä keskimäärin kymmenen diagnoosia enemmän kuin verrokeilla. Elämänlaadun on puolestaan todettu olevan heikompi kuin astmaa tai migreeniä sairastavilla.
Viimeaikaiset tutkimukset nostavat esiin myös yhteyksiä ajatustoimintoihin ja ADHD-oireisiin. PCOS voi vaikuttaa keskittymiseen, muistiin ja toiminnanohjaukseen. Yhteys avaa uuden ja vielä vähän tutkitun näkökulman siihen, miten PCOS voi näkyä työelämässä.
PCOS ja työkyky, mitä tutkimukset sanovat
- PCOS:ää sairastavilla naisilla oli 46-vuotiaana 25 prosenttia enemmän sairauspoissaoloja kahden vuoden aikana kuin verrokeilla.
- Ruotsalaisessa seurantatutkimuksessa 11,5 prosenttia PCOS-naisista sai sairauspäivärahaa 12 vuoden aikana, verrokeista 6,9 prosenttia.
- Pitkäaikaissairastavuus on yleisempää (97 prosenttia korkeampi riski).
- Lapsettomuutta kokeneilla riski työttömyyteen ja katkonaisiin työuriin on erityisen suuri.
- Kokonaisuutena PCOS kaksinkertaistaa riskin joutua työkyvyttömyyseläkkeelle keski-iässä.
Marjon tarina
Kuvitellaan Marjo, 34 vuotta. Hän on kunnianhimoinen ja tunnollinen työntekijä, joka haluaa tehdä parhaansa. PCOS-diagnoosi tuli vastaan lapsettomuustutkimusten yhteydessä, vuosien epämääräisen oireilun jälkeen.
Arjessa Marjo kamppailee monien PCOS:ään liittyvien haasteiden kanssa. Paino nousee helposti, eikä sen hallinta onnistu tavanomaisin keinoin. Liiallinen karvankasvu aiheuttaa jatkuvia ulkonäköpaineita ja saa hänet käyttämään paljon rahaa erilaisiin hoitoihin. Lapsettomuus ja lapsettomuushoitojen epävarmuus kuormittavat henkisesti.
Ahdistuneisuus ja masennusoireet kulkevat rinnalla. Välillä mieliala romahtaa, ja sairauspoissaoloja kertyy. Töissä Marjo tekee tehtävänsä tunnollisesti, mutta usein sinnitellen. Kun työpäivä päättyy, hän on usein liian uupunut tekemään muuta kuin lepäämään.
Marjon tarina on todellisuutta monille PCOS:ää sairastaville.
Miten työelämä voi tukea?
PCOS:n vaikutuksia työkykyyn ei pidä vähätellä. Työelämässä on monia keinoja tarjota tukea:
- Tieto ja tunnistaminen: PCOS on nähtävä työkykyyn vaikuttavana tekijänä. Työterveyshuollon rooli on keskeinen oireiden tunnistamisessa, hoitoon ohjaamisessa ja liitännäissairauksien ennaltaehkäisyssä.
- Avoimuus: häveliäisyyden kulttuuri on murrettava ja naisterveydestä on voitava puhua työpaikoilla yhtä luontevasti kuin muistakin terveyteen liittyvistä asioista.
- Yksilölliset ratkaisut: työn muokkaus, joustot ja palautumisen tukeminen voivat tehdä suuren eron arjessa jaksamiseen. Työterveys voi olla mukana arvioimassa ja ehdottamassa ratkaisuja.
- Esihenkilön rooli: luottamus ja hienotunteisuus luovat tilaa kertoa haasteista ajoissa ja mahdollistavat varhaisen tuen.
PCOS kuuluu työkykykeskusteluun
PCOS on elinikäinen diagnoosi. Sen yhteys työkykyyn on kiistaton ja silti siitä puhutaan liian vähän. Kun nostamme PCOS:n esiin, puhumme samalla naiserityisestä terveydestä, yhdenvertaisuudesta ja työelämän kestävyydestä. Hyvinvoiva työntekijä on aina myös työnantajan etu.
Seuraa hankettamme, niin pysyt mukana siinä, miten tuomme naisterveyden ja työkyvyn kysymyksiä osaksi työelämän kehittämistä.
Kirjoittajat Hanna Ikonen ja Kaisa Salmu toimivat työhyvinvointikoordinaattoreina Työhyvinvoinnin rakentajat -hankkeessa. Hanke on Limingan, Iin, Utajärven ja Vaalan kuntien yhteinen kehittämishanke, joka keskittyy kuntatyöntekijöiden työkyvyn ja -hyvinvoinnin parantamiseen erityisesti aivoterveyden, liikkumisen ja naiserityisyyden näkökulmista. Hanke saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta (ESR+), ja rahoittajana toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Lähteet ja lisälukemista:
