Limingan nuorisopalvelut julkaisevat logokilpailun.
– Olen huomannut sosiaalista mediaa selatessani, että muun muassa Oulussa monilla nuorisotaloilla on oma logo. Meiltähän semmoinen puuttuu. Sain myös paljon positiivista palautetta aiemmassa työpaikassani, kun muutimme nuorten nuokkarille maalaaman graffitin nuorisopalveluiden logoksi, kertoo nuoriso-ohjaaja Sanni Hantula.
Nuorisopalvelut ovat käyttäneet kunnan logoa julkaisuissaan, mutta oma logo auttaisi lisäämään nuorisopalveluiden tunnistettavuutta.
– Monesti meidän tekemät postaukset sekoittuvat koulun tai muiden tekemiin postauksiin. On muun muassa luultu, että meidän järjestämät kesäretket ovat koulun järjestämiä.
Uutta logoa käytettäisiin jatkossa nuorisopalveluiden sosiaalisen median postauksissa ja muussa viestinnässä. Logo painatettaisiin myös työntekijöiden työhuppareihin.
– Mielestäni olisi tärkeää, että logo olisi nimenomaan nuorten suunnittelema, koska me teemme tätä työtä nuoria varten.
Logokilpailun säännöt
- Kaikki alle 29-vuotiaat liminkalaiset voivat osallistua kilpailuun
- Suunnittele logo Limingan nuorisopalveluille ja lähetä se osoitteeseen sanni.hantula@liminka.fi 12.10. mennessä
- Esiraati valitsee kaikista lähetetyistä logoista viisi parasta. Tämän jälkeen valituista logoista järjestetään äänestys. Jokainen kuntalainen voi äänestää mielestään parasta logoa. Äänestyksen voittaja valitaan nuorisopalveluiden logoksi.
- Palkintona logokilpailun voitosta on 75 euron lahjakortti Halpa-Halliin.
