Lapset lavalla Ojanperän esiopetuksen kevätjuhlissa.

Ojanperän esiopetuksessa syntyi ystävyyden tarinoita

Ojanperän esikoulussa, Selinan tuvan ryhmässä on meneillään viimeinen esikoulupäivä. Pientä jännitystä tuntuu olevan ilmassa, mutta aamu sujuu halauksia vaihdellen ja pieniä muistamisia jakaen. Selinan tuvan väki osallistuu kevätjuhlaan, jossa he esittävät kolme laulua. Sen jälkeen on vuorossa todistusten jako omassa luokassa ja saavatpa pienet eskarilaiset myös jokainen oman kukan kiitokseksi kuluneesta lukuvuodesta.

– Viimeinen eskaripäivä on haikea. Lasten esityksiä katsoessa kyynelten valumista ei voi estää. Kuinka isoja ja rohkeita lapsista onkaan tullut. Itseäni lohdutan sillä, että tiedän näkeväni näitä tulevia koululaisia koulun pihalla. Olen ylpeä lasten puolesta! Mitä mahtavia persoonia, huokaisee varhaiskasvatuksen opettaja Teija Kivijuuri ja häntä komppaa tiimikaveri, varhaiskasvatuksen opettaja Heidi Uotila:

– Kevätjuhlan järjestelyt sujuivat todella hyvin tänä vuonna. Kolme treenikertaa yhteensä, joista yksi oli kenraaliharjoitus, jonne saimme myös Aapin päiväkodista ryhmiä yleisöön katsomaan. Oli niin palkitsevaa nähdä, kuinka jokaisen eskarilaisen itsevarmuus kasvoi jokaisen harjoituskerran aikana ja tänään varsinaisessa esityksessä myös ne arimmat seisoivat lavalla esiintyen hymy huulilla!

Mutta millaisia mietteitä kevätjuhla herättää päivän päätähdissä? Jännittikö oma esitys ja mikä juhlassa oli parasta?

– Ei jännittänyt, hyvin sujui ja parasta oli laulaa Ystävyytemme Tarina laulu, kertoo Salli ja Ossian on samaa mieltä siitä, että kyseinen laulu oli parasta.

– Jännitti. Kaikki parasta, kommentoi lyhyesti ja ytimekkäästi Remu. Milda sen sijaan pohtii, että juhlassa parasta oli se, että siellä oli omia vanhempia.

Osa lapsista jää eskariin vielä todistusten jaon jälkeen, mutta enää ei tehdä eskaritehtäviä vaan päivän ohjelmassa on rennosti piirtämistä, pelejä tai leikkejä kavereiden kanssa. Viimeinen päivä tällä kokoonpanolla aiheuttaa ryhmän aikuisissa haikeutta, mutta myös kiitollisuutta kuluneesta toimintakaudesta.

– Todella haikein mielin ja tippa linssissä sujui viimeinen eskaripäivä, joka oli myös minun viimeinen työpäivä Ojanperän esiopetuksessa. Lapsia tulee aina kauhea ikävä, ja varsinkin nyt kun ei pääse heitä näkemään edes koulun pihalla välituntien aikaan. Koen suurta kiitollisuutta, että olen saanut työskennellä niin ammattitaitoisessa työpaikassa, missä olen saanut oppia uutta. Olen saanut olla täysin oma itseni ja mistä olen saanut elämääni upeita ihmisiä myös vapaa-ajalle, kehuu Uotila ja jatkaa:

– Meidän ryhmässä ollut parasta aivan ihanat, oppimaan innokkaat ja kerta kaikkiaan aivan mahtavat lapset, sujuva yhteistyö huoltajien kanssa, ja toimiva tiimi. Jokainen saanut olla oma itsensä, niin eskarilaiset kuin työntekijätkin.

– Parasta tässä vuodessa on ollut ihanat, innokkaat lapset. Vanhempien kanssa toimiva yhteistyö. Huippu tiimi, kertaa parhaita asioista myös varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Anne Häll.

– Viimeinen eskaripäivä on aina haikea. Vuosi on tullut päätökseen ihanien lasten ja huipputiimin kanssa. Ikävää lievittää se, että suurinta osaa lapsista näkee koulun tiloissa.

Työntekijät siis odottavat näkevänsä pieniä eskareita reippaina ekaluokkalaisina Ojanperän koulun pihalla syksymmällä, mutta miltä viimeinen päivä eskarissa on tuntunut lapsista?

– On jännittänyt, Remu arvioi.

– Hauskalta, Ossian puolestaan kommentoi.

Aurinkoisen ja pitkän kesäloman jälkeen edessä häämöttää ekaluokka. Onneksi tilat ovat jo osittain tuttuja, kun esikoulua on saanut käydä myös Ojanperän koululla. Selinan tuvalta pakataan reppuun aimo annos musiikkia, kirjaimia, numeroita, halauksia, kädentaitoja, leikkejä, tunnetaitoja, vahvuuksia ja paljon muuta tärkeää. Miltä tuntuu lähteä kouluun?

– Jännittävältä, kuvailee tunteitaan Salli.

– Ihanalta! riemuitsee puolestaan Milda.

Nämä kaksi ajatusta varmasti kuvaavat monen esikoulunsa päättäneen tunnelmia. Kouluun lähteminen on sekä kutkuttavan jännittävää että innostavan ihanaa, mutta sitä ennen nautitaan leikkien kesästä!

Ojanperän esikoulun kevätjuhlia vietettiin 31. toukokuuta.