Esi- ja perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tuki uudistuu tämän vuoden elokuussa, ja kyseessä on Petteri Orpon hallituksen tärkein koulutuspoliittinen uudistus. Uudistuksen tarkoituksena on saada laskeneiden oppimistulosten suunta kääntymään. Tuen uudistuksessa paino on varhaisessa puuttumisessa, kertoo sivistysjohtaja Päivi Mäki. Varhaisella puuttumisella voidaan vähentää tuen tarpeita sekä parantaa luokkien työrauhaa, kouluhyvinvointia ja opiskeluolosuhteita, mikä toivottovasti johtaa myös parempiin oppimistuloksiin.
Tuen muutokset astuvat voimaan elokuussa 2025. Opettajien ammattijärjestön mukaan uudistuksen tavoitteena on auttaa oppilaita oikea-aikaisesti, jolloin omassa luokassa annettava ryhmäkohtainen tuki riittäisi monissa tapauksissa.
– Ryhmäkohtainen tuki ei kuitenkaan korvaa nykyistä tehostettua tai erityistä tukea. Opetuksen järjestäjällä on jatkossakin velvollisuus järjestää oppilaalle säännöllistä erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetusta silloin, kun oppilaan tuen tarve on jatkuvaa eikä ryhmäkohtainen tuki riitä.
Kuntalaisten ajatuksia tuen muutoksesta kerätään kyselyn avulla
Tuen uudistaminen on yksi viime vuosien merkittävimmistä opetusta koskevista muutoksista. Limingan kunta haluaa kuulla erityisesti lasten ajatuksia tuen muutoksesta ja tuen järjestämisestä. Vastauksia toivotaan esi- ja perusopetuksen oppilaiden huoltajilta, henkilökunnalta sekä perusopetuksen oppilailta. Kyselylinkit on toimitettu kouluille myös Wilman kautta.
Pääset vastaamaan kyselyyn seuraavista linkistä:
Huoltajien kysely löytyy tästä linkistä.
Henkilökunnan kyselyyn linkki on tämä.
Oppilaiden kyselyyn pääsee tämän linkin kautta.
Vastausaika päättyy sunnuntaina 16.3.2025. Lämmin kiitos vastaamisesta jo etukäteen!
Lisätietoja:
Päivi Mäki
sivistysjohtaja
p. 040-670 5486
paivi.maki@liminka.fi
Toni Makkonen (kyselyn tekniseen toteutukseen liittyvät kysymykset)
kouluvalmentaja
puh. 040 486 8681
toni.makkonen@liminka.fi
