fbpx
Poppaskonsteja-kampanja, jossa piirretty hahmo tarttuu lentävään sateenvarjoon

Oletko kotona lastesi kanssa? Kolme konstia, joilla saat hoitoapua ja tukea arkeesi!

Kaikki liminkalaiset lapset eivät ole varhaiskasvatuksessa, mutta moni perhe kaipaa kuitenkin apua arkeen ja virikkeitä lapselle. Vaihtoehtoja on runsaasti, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi.

1. Avoin varhaiskasvatus – ilmoita lapsesi kerhoon!

Kerhot toimivat kirkonkylällä ja Tupoksessa – aamupäivisin ja iltapäivisin. Kerhoon osallistutaan kaksi kertaa viikossa. Lisätietoa kerhotoiminnasta saat varhaiskasvatuksen nettisivuilta tästä linkistä.

– Kerhot soveltuvat kaksi vuotta täyttäneille kotihoidossa oleville lapsille. Kerhossa lapsi pääsee tutustumaan päiväkodin toimintaympäristöön ja varhaiskasvatussuunnitelman mukaiseen toimintaan pehmeästi aloittaen. Kerhossa myös lapsen oikeus kotihoidon tukeen jatkuu, kertoo Supperi.

2. Palkkaa hoitaja – hyödynnä yksityisen hoidon tuki!

Lasten yksityisen hoidon tukea voi saada perhe, jossa on alle kouluikäinen lapsi, jota hoitaa perheen palkkaama hoitaja tai yksityinen varhaiskasvatuksen tuottaja. Halutessaan perhe voi palkata hoitajan tarvitsemalleen tuntimäärälle. Tuki on 178,32 euroa, johon on saatavilla myös kuntalisä, joka on 250 euroa lasta kohti. Tuntimäärää ei ole rajattu. Tuki maksetaan palkatulle hoitajalle, joka on täysi-ikäinen. Palkattu henkilö ei voi  olla samasta ruokakunnasta. Yksityisen hoidon tuesta löydät lisätietoa Kelan nettisivuilta, josta löytyvät myös tarvittavat lomakkeet. Pääset sivuille tästä linkistä.

– Perheet voivat myös yhdessä palkata hoitajan. Tämä toimintamalli on kätevä esimerkiksi naapuruksille – toki muillekin perheille. Jo kuukaudenkin tarve oikeuttaa tukeen ja kuntalisään. Hoitajalla saa olla enintään neljä alle esiopetusikäistä lasta sekä lisäksi yksi esiopetusikäinen. Yksityisen hoidon kuntalisää ei makseta heinäkuulta. Olkaa rohkeasti yhteydessä minuun, mikäli kysyttävää tai tarvitsette kunnan hyväksynnän hoitajalle, Supperi rohkaisee.

3. Seurakunnan kerhot – pienille tai koko perheelle!

Myös seurakunnan kerhoja löytyy kirkonkylältä ja Tupoksesta. Palleroparkki on suunnattu 1–6-vuotiaille liminkalaisille lapsille. Äiti tai isä voi sillä välin käydä asioilla tai nauttia hetken omasta ajasta. Lue lisää myös päivä- ja perhekerhotoiminnasta tästä linkistä.

– Varhaiskasvatuksen ja seurakunnan yhteistyö on sujuvaa ja säännöllistä. Mietimme yhdessä esimerkiksi kerhojen aikatauluja, jotta voimme tarjota mahdollisimman monipuolista toimintaa lapsille ja perheille, Supperi päättää.

Lisätietoja saat soittamalla tai sähköpostitse:
varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi, 050 345 5149, sari.supperi@liminka.fi