Lehtipuiden latvat sinistä taivasta vasten.

Saunarannan puistometsissä käynnistyvät metsänhoitotyöt alkuvuodesta

Limingan kunta ja Metsänhoitoyhdistys Siikalakeus aloittavat Saunarannan puistometsien hoitotyöt alkuvuodesta, Lintupuiston ja Jutkokylän alueiden jälkeen. Tarkempi aloitusajankohta riippuu sääolosuhteista. Saunarannan alueelle on vireillä maisematyölupa. Harvennustyöt rajoittuvat vain kunnan omistamille alueille.

– Pyydämme Saunarannan alueiden asukkaita ilmoittamaan, mikäli kunnan puistometsäalueilla on vaarapuita, toivoo puistopuutarhuri Sari Honka kunnallistekniikan liikelaitokselta.

Vaarapuista voi ilmoittaa 28.12.2025 saakka uutisen lopusta löytyvän kyselylinkin kautta.

Hakkuualueiden tuntumassa tulee liikkua varoen

Koneen työskentelyaika on kello 7–19 välillä. Hakkuutyömaalla ei saa liikkua koneiden ollessa käynnissä ja puupinoja tulee varoa. Pinojen päälle kiipeäminen on kielletty. Huoltajien toivotaan varoittavan lapsia vaaroista sekä opastavan lapsia käyttämään turvallisia kulkureittejä metsänhoitotöiden aikana.

Työt kestävät noin kuukauden ajan, ja sääolosuhteet vaikuttavat työn kulkuun. Työ täytyy tehdä jäisen maan aikaan, maapohjan vaurioiden välttämiseksi. Kyseisiä töitä ei voi myöskään tehdä lintujen pesintäaikaan.

– Kone työskentelee kunkin tontin kohdalla vain hetken, jolloin kannattaa välttää varoetäisyydellä liikkumista. Varoetäisyys on 90 metriä, kertoo metsäasiantuntija Petri Onkamo Metsänhoitoyhdistys Siikalakeudelta.

Töiden ajaksi alueille tulee tilapäisiä liikennejärjestelyjä ja maastopyöräreitti suljetaan hakkuiden ajaksi. Kävelyn ja pyöräilyn väyliä suljetaan vaiheittain ja suljetut osuudet pääsee kiertämään turvallisesti muita väyliä pitkin. Yksityisten tonteilla ja maa-alueilla ei tehdä mitään harvennus- ja kaatotöitä. Hakkuutähteet siivotaan samanaikaisesti. Onkamo lisää, ettei puukasoja myydä yksityisille ostajille.

– Mikäli tiedostat, että tavaroitasi on levinnyt kunnan omistamille alueille, siirräthän ne sieltä pois ennen kuin lumi peittää ne ja työt alkavat. Jos kunnan alueille on jäänyt sinne kuulumattomia tavaroita, niille sattuvia mahdollisia vahinkoja ei korvata. Puistometsiin rakenneltuja puumajoja joudutaan myös poistamaan töiden yhteydessä, maanmittausinsinööri Lauri Muuri Limingan kunnalta huomauttaa.

Hyvin hoidettu metsä on terve ja elinvoimainen, sekä turvallinen. Harvennus parantaa puuston laatua ja kasvutilaa hyvälaatuiselle puustolle jää riittävästi.

Pääset tutustumaan Saunarannan hoidettaviin puistometsäalueisiin pdf-kartalla.

Voit tehdä ilmoituksen vaarapuista Webropol-lomakkeella.

Uutista päivitetty 17.12.2025 klo 14.35: Lisätty tieto siitä, että kävelyn ja pyöräilyn väyliä suljetaan vaiheittain.