Kuvassa museon kesänäyttelyn teokset Aamuntuoja ja Luuvalokukka.

Sielunsukulaisuutta ja taiteen tasapainoa: Kesänäyttely Vilho Lammen hengessä

Vilho Lampi -museon perusnäyttelyn rinnalla nähdään tänä kesänä luonnosta inspiroitunutta taidegrafiikkaa. Vierailunäyttelyn taiteilijoita haettiin avoimella haulla alkuvuodesta 2025, ja valinta osui tänä vuonna Piia Vainion ja Tiina Varrion näyttelyyn “Ihmisen lyhyt hetki, luonnosta heijastuvat kuvat“. Näyttely on avoinna 4. kesäkuuta–30. elokuuta keskiviikosta sunnuntaihin klo 12–17.

Taiteilijat Vainio ja Varrio kokevat sielunsukulaisuutta Vilho Lammen kanssa, joka tunnetaan taiteen tekemisen ja muiden töiden välillä tasapainoilevana taiteilijana.

– Kesänäyttelyn teokset ovat inspiroituneet kahdeksan vuodenajan muovaamasta luonnosta, joka on jättänyt meihin jälkensä. Tuomme esille omia tulkintojamme luonnontieteilijän ja tarinankertojan näkökulmista, taiteilijakaksikko kertoo.

Rovaniemellä vaikuttavat taiteilijat ovat tutustuneet Limingan taidekoulun kursseilla uppoutuessaan taidegrafiikan tekemiseen. Näyttelyllä Vainio ja Varrio kutsuvat katsojan luonnon piiriin upeiden yksityiskohtien ja tarinoiden kautta. “Ihmisen lyhyt hetki, luonnosta heijastuvat kuvat” muistuttaa, että ihminenkin on osa ihmeellistä luontoa.

– Tervetuloa juhlimaan näyttelyn avajaisia 4. kesäkuuta klo 17 alkaen! Avajaisiin on vapaa pääsy ja tarjolla on myös mahdollisuus osallistua Vanhan Limingan opastettuun kierrokseen, kutsuu kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala.

Kesällä museoissa pääsee vierailemaan pääsylipulla, joka maksaa 2 euroa. Alle 12-vuotiaille ja Museokortin haltijoille sisäänpääsy on ilmainen.

Lisätietoja näyttelystä saa suoraan taiteilijoilta.

Tiina Varrio, emiliatiina@gmail.com
Piia Vainio, pessi.vainio@gmail.com