Liminkalaiset nuoret saivat mahdollisuuden kerryttää tärkeää talousosaamista ja oppia viisaan rahankäytön kulmakiviä osallistumalla Taloudenhallinnalla turvaa tulevaisuuteen -webinaariin. Webinaarin järjestivät Oulu City Rotaryklubi yhteistyössä Pohjolan Osuuspankin ja Oikeuspalveluviraston Talous- ja velkaneuvonnan kanssa. Tapahtumaan osallistui sekä Limingan lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita että Oulun seudun ammattiopiston opiskelijoita.
Ensimmäisen kerran webinaari järjestettiin keväällä 2021, minkä jälkeen se on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Vuosien aikana webinaarilla on tavoitettu yli tuhat opiskelijaa eri oppilaitoksista Oulun seudulla. Tämän vuoden webinaarissa tehtiin osallistujaennätys, mikä puhuu tapahtuman kasvaneen suosion ja kysynnän puolesta. Nykypäivänä webinaari on vaikuttava nuorten talousosaamista ja elämänhallintaa vahvistava kokonaisuus, joka yhdistää talousosaamisen ja oikeusturvan konsepteja nuoren elämän esimerkkeihin.
Webinaarissa asiantuntijat avasivat taloutta nuorten näkökulmasta. Tapaamisissa keskityttiin sekä ennaltaehkäisevään työhön että konkreettisiin taloudenhallinnan keinoihin. Ensimmäisessä webinaarissa kokoonnuttiin käsittelemään oman talouden hallintaa Pohjolan Osuuspankin Emilia Attiaksen ja Tiina Airaksisen johdolla. Toisella tapaamiskerralla Pohjolan Osuuspankin Jukka Klemetti ja Paulus Lehtola puhuivat pienten menojen kasautumisesta suuriksi summiksi. Kolmannella kerralla Oikeuspalveluviraston Talous- ja velkaneuvonnan Anu Kontio kertoi nuorille, miten toimia, jos oma talous kaikesta huolimatta pääseekin suistumaan raiteiltaan. Jokaisen webinaarikerran lopussa oli Pohjolan Osuuspankin järjestämä nuorten talousosaamista testaava Kahoot-kilpailu.

Nuorten oivallukset rahankäytöstä: pienistä ostoksista kertyy suuri summa
Nuoret kertoivat webinaarista jääneen mieleen etenkin, että monesta pienestä ostoksesta kertyy lopulta merkittävä summa:
– Monilla pienillä ostoksilla voi loppujen lopuksi kuluttaa paljon rahaa, vaikkei yksittäiset jutut maksaisi paljoa, kertoo Maija Myllyoja.
Miro Heiskari ja Ronja Partanen puolestaan kertoivat aikovansa vähentää herkkujen ja pikkunaposteltavien ostamista huomattavasti. Nuoret myöntävät, että etenkin koulupäivän aikana tulee usein käytyä kaupassa.
– Pitää oppia erottamaan tarve ja halu. Esimerkiksi ruoka, vuokra, vesi ja sähkö ovat tarpeellisia menoeriä, jotka täytyy maksaa. Sen sijaan herkut, elokuvaliput ja pikaruoka ovat enemmän haluja, pohtii Heiskari.
Hän ei ole ainoa, jolla tämä vinkki jäi webinaarista mieleen – Myllyoja ja Partanen pyörittelevät omissa vastauksissaan täysin samoja teemoja. Harkitun ja tarkoituksenmukaisen ostamisen opettelu tuntuu tärkeältä asialta, joka nuorena opeteltuna kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
Oman talouden hallintaan vaikuttavista konkreettisista keinoista esiin nousivat säästäminen ja budjetointi.
– En ole aikaisemmin budjetoinut, mutta budjetoinnin avulla varmasti rahan käyttö konkretisoituisi ja tulisi käytettyä rahaa vastuullisemmin, kiteyttää Partanen. Nuoret korostavat jatkuvan säästämisen merkitystä – rahaa voisi laittaa säästöön automaattisesti aina, kun tuloja on.
Webinaarin aikana nuoret oppivat oman talouden hallintaa ja sen toimintamekanismeja. Myös mahdolliset nuoren ihmisen talouden kompastuskivet käytiin avoimesti läpi, jotta ne osataan tunnistaa hyvissä ajoin. Maija Myllyoja kertoo muuttuneesta ajatusmaailmastaan seuraavasti:
– Nyt mietin siis esimerkiksi tarkemmin ennen kuin ostan jotain. Se ei tarkoita, että alkaisin heti pihistelemään kaikesta, mutta enemmänkin, että ymmärrän paremmin, miten oma talouteni toimii. Se on hyvä sekä nykyhetken että tulevaisuuden kannalta.
