Odotettu hanke Temmesjoen luontopolun ja lintutornin sekä olemassa olevan taukopaikan ja muiden rakenteiden kunnostamiseksi on käynnistynyt vihdoin tällä viikolla.
– Limingan kunta on saanut avustusta Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta 23 000 euroa, kertoo maisemasuunnittelija ja kunnallistekniikan liikelaitosjohtaja Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi.
Luontoreitille tehtiin alkusyksystä 2024 kuntotarkastus, jolloin rakenteiden todettiin olevan niin huonossa kunnossa, ettei reitin turvallista käyttöä ollut enää mahdollista taata. Kunnostettava alue sijaitsee Liminganlahden merkittävällä lintuvesistö- ja Natura-alueella sekä yksityisellä luonnonsuojelualueella. Kunnostustoimenpiteet toteutetaan maanomistajilta erikseen saadulla luvalla. Työt toteuttaa kunnallistekniikan liikelaitos.
– Alueen opasteita ja kylttejä uusitaan. Taukopaikkarakenteissa huomioidaan esteettömyys, Vavuli-Kiviniemi lisää.
Kunnostushanke valmistuu vuoden loppuun mennessä.
