Aikuinen ja lapsi tutkivat luontobingoruudukkoa.

Tupoksen esiopetuksessa vietettiin läheistenpäivää

Tupoksen esiopetuksessa Taikatalolla vietettiin perjantaina 17. lokakuuta läheistenpäivää. Taikatalon ovet olivat avoinna ja lasten läheiset saivat tulla tutustumaan esiopetuksen arkeen ja päivän touhuihin.

Tuulentuvan ryhmälle perjantai on perinteinen Metsämörri-retkipäivä, joten tällä kertaa myös läheiset kutsuttiin mukaan retkelle lähimetsään. Aamu valkeni aurinkoisena ja kirpeänä, täydellisenä retkipäivänä: kun pukeutuu lämpimästi, syksyisessä metsässä tarkenee hyvin touhuta.

Lapset ja heidän läheisensä kulkivat metsäpolkua pitkin läheiseen leikkipuistoon. Mukana oli vanhempia, isovanhempia ja muita lasten läheisiä.

Metsämörri-retki alkaa aina yhteisellä piirillä ja lapsille tutuksi tulleella laululla Kolikok kolikok. Sen jälkeen lapset etsivät Metsämörrin piilottaman kirjeen. Kirjeessä Metsämörri kertoo kuulumisiaan ja antaa lapsille pienen tehtävän, joka liittyy luontoon ja sen suojeluun. Tällä kertaa tehtävänä oli pelata läheisen kanssa luontobingoa.

Ennen pelin aloittamista nautittiin pienet eväät ja virvokkeita. Aikuisille oli tarjolla kahvia ja teetä, lapsille taas maistui mehu ja keksi. Mikä onkaan mukavampaa kuin eväshetki raikkaassa ulkoilmassa! Sen jälkeen luontobingoruudukot täyttyivät ahkerasti ja retken lopuksi lapset saivat leikkiä vapaasti metsässä ja leikkipuistossa, yhdessä läheistensä kanssa.

– Oli mukavaa, kun äiti tuli mukaan retkelle. Parasta Metsämörri-retkissä on Metsämörrin kirjeen etsiminen ja eväiden syönti,  Joonas Pulkkanen Tuulentuvan esiopetusryhmästä tiivistää läheistenpäivän parhaat hetket.