
Limingan ja Lumijoen alueelle on valmistumassa kansainvälinen Ruutikankaan ampumaurheilukeskus. Ruutikankaan aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkittävät – pelkästään alueella järjestettävät kv-kisat voivat tuoda vuosittain Oulun seudulle jopa 15 MEUR uutta matkailutuloa. Yksiin suuriin kv-kisoihin osallistuu 600-3000 ampujaa taustajoukkoineen (jopa 50 maasta). Suurin osa näistä ihmisistä ei matkaisi Suomeen muuten. Lisäksi Oulu2026 tuo uusia mahdollisuuksia tapahtumien kautta koko maakunnalle.
Haasteena on, että alueelta löytyy nykyhetkellä vain kourallinen kv-matkailijoille suunnattuja palveluita. Paikalliset matkailuyritykset ovat pieniä, osa sivutoimisia eikä yrityksillä ole resursseja vastaanottaa suuria kv-asiakasryhmiä. Yritykset eivät välttämättä tunne toisiaan, tee yhteistyötä tai kehitä palveluita yhdessä. Haasteena on myös se, että Ruutikankaan myötä alueelle matkaa täysin uusia matkailijaryhmiä eri maista, emmekä tunne näiden matkailijoiden mieltymyksiä ja tarpeita tarpeeksi hyvin.
Hanke tukee Limingan, Lumijoen ja lähiseutujen matkailu- ja palveluyrityksiä tuottamalla uusinta tietoa kansainvälisen urheilumatkailun palvelutarpeista ja asiakassegmenteistä. Hanke tuottaa tietoa Ruutikankaan tuomasta potentiaalista matkailulle sekä lisää alueen yritysten valmiuksia ja ymmärrystä tuottaa alueelle matkaaville soveltuvia palveluita ja tuotteita. Tavoitteena on lisätä paikallisten yritysten valmiuksia “napata osansa” alueelle tulevasta matkailutulosta.
Tiedonvälityshankkeen keskeiset toimenpiteet ovat:
- matkailuelinkeinon kehittäminen tuottamalla ajantasaista, tuoreinta tietoa yritysten kv-tuotteistamiseen ja -markkinointiin sekä nostamalla esiin paikallisia vahvuuksia
- matkailuyritysten kv-osaamisen ja ryhmäasiakkaiden palvelutaitojen vahvistaminen erityisesti asiakkaan kulttuuriset lähtökohdat huomioiden
- matkailuyritysten yhteistyön ja keskinäisen tunnettuuden parantaminen
- tiedonvälitys tapahtumien liiketoimintapotentiaalin näkökulmasta
Toteuttajat: Limingan kunta ja Lumijoen kunta
Hanketyyppi: Maaseudun palvelut, kehittäminen
Rahoittaja: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Kokonaiskustannusarvio: 212 114,00 €, josta EU- ja valtion tuki 201 508,30 €
Toteutusaika: 1.8.2024–30.6.2027
