Kuluva talvi on ollut sään osalta hyvinkin haasteellinen, varsinkin kun tilannetta verrataan edelliseen talveen. Se, mikä tästä talvesta on tehnyt haasteellisen talviliikunnan näkökulmasta, on lumen vähäisyys sekä lauhat sääjaksot.
– Lauhat jaksot talvella eivät ole uusi asia ja sen kanssa pärjätään, mutta tähän lisätty vähäinen lumimäärä tekee varsinkin hiihtomahdollisuuksien ylläpitämisestä nyt vaikeaa, selkeyttää liikuntapalvelupäällikkö Janne Laamanen.
Ulkoliikuntamahdollisuuksista jääalueet ovat tällä hetkellä parhaimmassa tilanteessa. Uutena jääaktiviteettina ja tälle talvelle tulleena liikuntamahdollisuutena on keskusurheilukentälle tehty luistelurata. Rata kiertää pesäpallokentän ja pienpalloalueen päällä ja mittaa sille kertyy yhteensä puoli kilometriä. Radasta on mahdollista luistella myös lyhyempää versiota, jolle kertyy mittaa 240 metriä.

– Luistelurata tehtiin tälle vuotta ensimmäisen kerran tässä muodossa. Luistelijoita on riittänyt radalla mukavasti ja vastaanotto on ollut positiivinen, kertoo liikuntapaikkamestari Pekka Tervo.
Jääalueet ovat selvinneet lauhoista jaksoista varsin hyvin. Ainoastaan Hannu Krankka -liikuntapuiston kaukalon jää on kärsinyt lauhoista jaksoista, jossa jään kansi on halkeillut paikoin. Jäätä on pyritty vahvistamaan ajamalla kaukaloon lisää vettä pakkasjaksojen aikana.
Rantakylän latujakin on valmisteltu hiihtoa varten, mutta lisää lunta tarvitaan. Tämän hetken tilanne on se, että latu-uraa ei ole voitu tehdä.
– Rantakylän valaistu latuosuus ei sulanut puhki lauhan jakson aikana, joten pohjaa on onneksi olemassa. Nyt sataneen pakkaslumen polkeminen olemassa olevan pinnan päälle on haasteellista, koska se ei tahdo tarttua jäisen pohjan päälle vaan pyrkii kerrostumaan. Viikonlopun lauha sää lumisateineen voi olla tähän helpotuksena, mutta tätä ei vielä varmaksi voi sanoa. Joka tapauksessa kunnossapitoa jatketaan ja yritetään saada laduille urat luistelupinnan lisäksi, jatkaa Tervo.
Talvikunnossapidettävistä maastopyöräreiteistä Rantakylän Fatbike-reittiä on poljettu ennen lauhaa jaksoa, mutta sekin on pohjaltaan tällä hetkellä hyvin jäinen.
Ulkoliikuntapaikoille suuntaavan kannattaa tarkistaa olosuhteen kunnossapitotieto Fuent-palvelusta ja huomioida sen hetkinen kelitilanne ennen liikkeelle lähtöä. Fluent-palveluun pääset tästä linkistä.
