Limingan kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia vietetään aprillipäivänä. Ohjelmaa järjestetään päivän aikana eri puolilla kuntaa ja kaiken ikäisille liminkalaisille löytyy varmasti kiinnostavaa koettavaa.
Päivän lopullinen kattaus julkaistaan helmi-maaliskuun aikana, mutta eräs julkistus tehdään jo nyt. Avajaisiin saapuu Suomen viime vuoden kuunnelluimman kappaleen ja albumin tekijä, Ares. Eikä tässä ole kyse aprillipilasta.
– Olemme todella innoissamme siitä, että saimme järjestettyä Krankka-areenalle valtakunnan ykkösräppärin keikan! Halusimme tarjota erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille unohtumatonta ohjelmaa, iloitsee kunnan tapahtumatuottaja Sirkkaliisa Huhtala.
Areksen Apathia-albumi oli Suomen viime vuoden kuunnelluin levy Spotifyssa, ja albumi sisältää myös vuoden kuunnelluimman kappaleen Menestys on paras tapa kostaa. Artisti sai maaliskuussa järjestettävään Emma-gaalaan peräti kuusi ehdokkuutta, mikä on enemmän, kuin yksikään toinen artisti.
Itsevarmuutta huokuva ja paljon keikkaillut artisti toimittaa live-esiintymisensä kerta toisensa jälkeen huomioiden yleisönsä taidokkaasti. Luvassa on niin visuaalisesti kuin taiteellisesti näyttävä show. Keikan jälkeen Ares tervehtii fanejaan Meet & Greet -tapaamisessa.
Aresta lämmittelee Krankka-areenalla Rantalakeus Rokki -tapahtuman vuonna 2024 voittanut SeMiro. Kyseessä on 17-vuotias nuori, jonka haaveena on olla joku päivä musiikilla itsensä elättävä artisti.
– Aloitin kirjoittamaan biisejä 9-vuotiaana ja siitä asti olen kulkenut kohti tavoitettani askel askeleelta. Pääsääntöinen tyylisuuntaukseni on rap-musiikki.
Ennakkoliput keikalle maksavat ennakkoon 22,6 euroa (+tilausmaksu) ja ne ovat ostettavissa lippu.fi:n nettikaupasta. Valittavissa on joko permanto- tai katsomopaikka. Ovimyynnissä liput maksavat 30 euroa, mikäli lippuja jää ovimyyntiin asti. Keikka on sallittu kaiken ikäisille ja tapahtuma on päihteetön. Paikalla on maksullinen narikka.

Illan aikataulu
- Ovet aukeavat klo 18.30
- SeMiro klo 20.00
- Ares klo 20.45
- Meet and greet 21.45
