Visit Limingan uudet nettisivut auki tietokoneella

Visit Limingan uudet kotisivut aukeavat!

Visit Limingan uusia verkkosivuja on rakennettu syksyn 2022 aikana, ja uudistus on nyt valmis. Verkkosivuprojektissa on kiinnitetty erityisesti huomiota sivujen nykyaikaiseen ilmeeseen sekä loogiseen sivurakenteeseen. Uutta on myös tapa esitellä Limingan matkailuyrityksiä sekä niiden tarjontaa. Tuoreilla verkkosivuilla tämä perustuu nimittäin tuotekortteihin, joista on suora ohjaus yritysten omille verkkosivuille. Ratkaisulla on eräs merkittävä hyöty.

– Yksi aikaisempien nettisivujen keskeinen kompastuskivi oli tietojen tuplapäivitystarve. Jos yrittäjä päivitti esimerkiksi aukioloaikoja omilla nettisivuillaan, hänen täytyi ilmoittaa asiasta vielä erikseen Visit Limingan ylläpitoon, jotta tieto päivittyi myös sinne. Välillä päivityspyyntöä ei hoksattu tehdä, ja internetistä löytyi keskenään ristiriidassa olevaa tietoa, kertoo Limingan matkailupäällikkö Hanna-Leena Korhonen.

–  Nyt päivitystarpeesta ei tarvitse enää ilmoittaa meille, vaan Visit Limingan sivuille lisätty linkki ohjaa aina uusimman tiedon äärelle.

Limingan kunta aloitti joulukuussa yhteistyön Kaleva Median tapahtumakalenteritoimijan kanssa. Myös Visit Limingan tapahtumakalenteri on toteutettu Kaleva Median avustuksella, mikä vähentää jälleen tarvetta syöttää samoja tietoja moneen kertaan eri paikkoihin. Kun tapahtumapaikaksi on merkitty Liminka, näkyy tapahtuma automaattisesti kunnan verkkosivuilla. Mikäli tapahtuma soveltuu myös matkailijoille, tulee se näkyviin myös Visit Limingan syötteeseen. Samalla varmistetaan, että tapahtumista tietoa etsivä paikallinen asukas tai seudullamme piipahtava matkalainen löytää tiedon ajankohtaisista tilaisuuksista riippumatta siitä, kummalla sivulla hän vierailee.

Yritykset, yhteisöt ja aivan kaikki kuntalaiset voivat viedä omia, julkisia tapahtumiaan uuteen kalenteriin. Tapahtuman voi ilmoittaa joko Limingan kunnan kotisivuilla heti etusivulta löytyvän syötteen kautta tai Kaleva Median sivuilla, jonne on suora linkki Visit Limingan tapahtumasivuilta.

– Tapahtuman luominen uuteen kalenteriin alkaa oman tilin luomisella. Kuntalaiset voivat luoda tilin omiin nimiinsä, yritysten ja yhteisöjen edustajat edustamilleen organisaatioille. Tilin luominen tapahtuu vaihe vaiheelta ja opastus tulee kätevästi tiliä luodessa. Neuvomme tarvittaessa, kuten aiemminkin, lupaa markkinointiassistentti Hilkka Sandberg.

Datahub tulee, oletko valmis?

Verkkosivu-uudistus kytkeytyy myös Visit Finlandin Datahubin käyttöönottoon. Kyseessä on tietokanta, jonne suomalaiset matkailualan yritykset voivat tallentaa tiedot yrityksestään sekä tarjoamistaan tuotteista ja palveluista. Tietokantaan rakennettujen rajapintojen kautta yritys- ja tuotetietoja voidaan hakea useisiin eri kanaviin, kuten alueellisille verkkosivuille ja kaupallisten toimijoiden katalogeihin. Kytkentää Visit Limingan sivuille ei ole vielä tehty, mutta integraatio tullaan toteuttamaan myöhemmin.

– Visit Limingan sivupäivitys haluttiin tehdä nyt heti, kun Datahub on otettu käyttöön, jotta ollaan matkailun osalta myös sähköisellä puolella edelleen aallonharjalla, kommentoi Limingan elinkeinojohtaja Teemu Haapala.

Liminkalaisia matkailuyrityksiä on jo kehotettu lisäämään yrityksensä sekä tuote- ja palvelutietonsa Datahubiin. Liittyminen tietokantaan ei maksa yritykselle mitään, mutta siitä on valtava etu. 

– Datahubin kautta yrittäjä saa tuotteilleen ja palveluilleen laajemmin näkyvyyttä. Visit Limingalla on voimassa oleva yhteistyösopimus Oulun Matkailu Oy:n kanssa, ja tämän yhteistyön puitteissa kaikki liminkalaiset yritykset, joiden tuotteet ovat Datahubissa, saavat suoraan näkyvyyden Pohjolan Rengastien verkkosivuilla, Korhonen vinkkaa.

Mikäli yritys kaipaa apua tietokantaan liittymisessä, voi asiassa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä Limingan matkailupäällikköön.