Varhaiskasvattajien saattaa kuulla usein puhuvan kokopäiväpedagogiikasta. Ehkä olet joskus miettinyt, mitähän he mahtavat tarkoittaa?
Kokopäiväpedagogiikkaa voisi kuvailla kokonaisvaltaiseksi, pitkin varhaiskasvatuspäivää jatkuvaksi pedagogiikaksi. Kokopäiväpedagogiikan ytimessä on varhaiskasvatuksen opettajan halu ja taito mahdollistaa oppiminen erilaisissa ja muuttuvissa tilanteissa oman tiiminsä tuella. Lyhyesti voisi kuvailla, että kokopäiväpedagogiikka on lapsilähtöistä ja tilannesidonnaista: kaikki arjen tilanteet voivat olla oppimistilanteita! Kun kokopäiväpedagogiikkaa toteutetaan lapsen kiinnostus ja kyseisen päivän vireystila huomioiden, voi olla, että päivän päätteeksi ei ole vain perinteisesti yhtä asiaa kerrottavana päivän toiminnallisesta osuudesta. Esimerkiksi askartelutuokio voi olla tiimissä sovittu toteutettavaksi jokaisen lapsen kanssa viikon aikana tai suunniteltu jumppatuokio muuttuu kaivinkoneen tutkimiseksi, kun lapset ensin kerääntyvät sellaista ikkunaan omatoimisesti katsomaan ja kiinnostuvat aiheesta.
Tuomiaron päiväkodissa kokopäiväpedagogiikka on vahva osa pienen päiväkodin toimintamallia. Perinteisiä tuokioitakin kyllä järjestetään, mutta niitä saatetaan muokata tarpeen mukaan varhaiskasvatussuunnitelman oppimisalueet huomioiden. Tällä toimintakaudella koko Limingan kunnan varhaiskasvatuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota paitsi leikin merkitykseen, myös pienten pedagogiikkaan. 0–3-vuotiaiden Käpysten ryhmässä kaikki toimintakauden painopisteet on huomioitu. Leikkiä on lisätty entisestään ja kokopäiväpedagogiikkaa ujutettu sujuvasti leikkien lomaan. Erityistä huomiota kiinnittää kuitenkin erilaiset, pienet yksityiskohdat käpysten arjessa.
Aamupalapöydässä istuu jo monta lasta, lähes kaikki ovat paikalla. Kaikkea tarjolla olevaa on lasten edessä saatavilla yhtä aikaa. Lapsi itse saa päättää maistaako ensin päärynäsosetta, puuroa vai leipää tai syökö kurkkuviipaleet yksitellen vai leivän päällä. Stella Kuusisto on syönyt leipänsä, mutta puuro ei houkuttele.
– Saisinko lisää leipää? Kuusisto kysyy.
– Totta kai. Tehdäänkö niin, että annan sinulle kolme maistelukuvaa? Sillä aikaa, kun minä voitelen sinulle leivän, sinä voisit avata kuvat. Sovitaanko niin?, vastaa Jutta Lehtisalo, käpysten ryhmän varhaiskasvatuksen opettaja.
– Joo! Haluan pöllön, Kuusisto innostuu.
Lehtisalo kaivelee hetken pientä purnukkaa ja ojentaa sitten lapselle kolme taitettua kartonkikorttia. Kuusisto ottaa lusikallisen puuroa ja avaa sitten ensimmäisen taitoksen huudahtaen:
– Tuli pöllö!
– No hetikö sieltä tuli pöllö? Katsohan, mitä muuta löytyy, Lehtisalo ja kannustaa.
Kuusisto maistaa jälleen puuroa ja avaa seuraavan kuvan näkyville. Muutkin lapset pöydässä ihastelevat kuvia. Pieni asia kannusti lasta maistelemaan ruokaa, yksi kokopäiväpedagoginen hetki on jo aamusta koettu.
– Tässä taustalla on ruokakasvatushankkeesta poimittu ajatus siitä, että lasta kannustetaan maistamaan. Pakko ei ole, mutta leikin kautta lapsi saattaa huomaamattaan innostua maistelemaan uusiakin makuja, kertoo Lehtisalo.
Arjen pedagogiikkaa
Myöhemmin päivällä, ennen päiväunille siirtymistä, lapset istahtavat riisumaan sopuisasti piiriin. Taikana toimii pyöreä, pehmeä matto, jonka ympärille on kiinnitetty suoraa lattiaan vaatekuvia. Kuvat toimivat paitsi paikan näyttäjänä, myös muistutuksena: nyt on aika riisua. Omaa wc-vuoroa odotellessa saa lueskella kirjoja.
Wc:ssä kuvat kannustimena jatkuvat. Potalle istahtava saa halutessaan ottaa käteensä laminoidun, helposti puhdistettavan, värikkään kuvan, jossa tapahtuu paljon kaikenlaista. Yhdessä kasvattajan kassa voidaan kuvaa ihmetellä ja tuumailla, mitä kaikkea kuvassa tapahtuu. Näin maltetaan hetki istuskella ja parhaimmillaan riemuitaan yhdessä, jos jotakin lirahtaa pottaan.
Ennen päiväunia Lehtisalo kokoaa lapset piiriin ja ottaa esille niin sanotun nepsyboxin. Laatikko sisältää pieniä hypisteltäviä tavaroita, jotka rauhoittavat. Osa valitsee tavaran laatikosta, osa silittelee unikaveriaan. Lehtisalo aloittaa laulun, joka kertoo pääsiäisestä.
”Pääsiäinen maistuu mämmiltä. Pääsiäinen maistuu suklaalta. Pääsiäismunassa on pienen pieni salaisuus, se on lelu uus. Mikä se on?”
Laulun lopussa, jokaisen säkeistön jälkeen hänen käsiensä välistä löytyy aina jokin uusi pieni esine, pääsiäisyllätys. Kuin huomaamatta asioita nimetään, harjoitellaan rytmittelyä ja opitaan uutta, ajankohtaan sopivaa laulua – kaikki tämä lyhyessä odotushetkessä.
– Tällaista vaatteiden nimeämistä, värien opettelua ja samalla lapsen yksilöllistä huomaamista meillä on päivän aikana erityisesti pukemistilanteissa, joka käytännössä toteutetaan pienryhmätoimintana, selventää Lehtisalo vielä kokopäiväpedagogiikan toteutumisesta.
Ystävyyden talo
Viime viikkojen aikana rakenteilla on ollut koko talon yhteinen projekti – ystävyyden talo. Taloa on rakennettu pahvilaatikoista ja kaikki päiväkodin lapset ovat osallistuneet rakentamiseen: joku on maalannut seiniä, toinen askarrellut mattoa lattialle. Idea on vahvistaa yhteisöllisyyttä, oppia ideoimaan yhdessä, käyttää luovaa mielikuvitusta, arvostaa toisen tekemää työtä ja huomata, kuinka yhdessä saadaan aikaiseksi upea lopputulos. Innostavinta projektissa on ollut eri ikäisten lasten yhteistyö. Lähes jokaisessa huoneessa on nähtävillä niin käpysten ryhmän lasten käden jälki kuin myös 3–5-vuotiaiden neulasten ryhmän tuotoksia. Ystävyyden talon rakentaminen on hieno tapa lisätä yhteistyötä ryhmien välillä, sillä yhteinen päämäärä innostaa ja kannustaa kokeilemaan.
Erilaista materiaalia on saatavilla kangastilkuista puupalikoihin ja tusseista pulloväreihin. Lapset itse ovat saaneet keksiä mitä materiaalia käyttävät ja miten oman suunnitelmansa toteuttavat. Isommat lapset voivat neuvoa pienempiä ja aikuiset kannustavat ja tarvittaessa auttavat rakennuspuuhissa. Kokopäiväpedagogiikan mukaisesti rakentamisen ajankohta ei ole sidottu pelkästään askartelutuokioon, vaan jos jokin aamupäivällä unohtuu tai jää kesken, sitä on lupa iltapäivällä jatkaa.
Ystävyyden talo sai alkunsa, kun perheitä haluttiin osallistaa ja lapsen ja huoltajan välistä yhteyttä vahvistaa. Tuomiaron päiväkodilla syntyi idea laittaa askartelulaatikko kiertämään koteihin. Laatikosta löytyi erilaista kierrätysmateriaalia ja askarteluun soveltuvia tarvikkeita. Mukana kulki ohjeistus toteuttaa vapaamuotoinen hahmo. Kaikki laatikon materiaali oli käytettävissä ja kotoa sai käyttää omia materiaaleja halutessaan hahmon valmistukseen. Kun jokaisen lapsen oma hahmo oli valmis, oli aika rakentaa niille talo.
Ystävyyden talo on kuin Tuomiaron päiväkoti: se rakentuu huoneista, joissa näkyy lasten käden jälki. Siellä lapsilla on lupa tulla syliin, tulla nähdyksi, tuntea ja tietenkin nauttia oppimisen ilosta!
