Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 13. huhtikuuta, ja ennakkoäänestys on avoinna 2.–8. huhtikuuta. Kuntavaaleissa Limingan kunnanvaltuustoon valitaan 35 valtuutettua, jotka päättävät muun muassa kunnan taloudesta, palveluista ja strategiasta.
Kuntaliiton Onneksi on kunnat -kampanjassa todetaan, ettei kuntien keskeistä roolia arkipäiväisessä elämässämme voi alleviivata riittävästi. Kunnissa ratkaistaan, millä tavoin lähivuosina kehitetään esimerkiksi peruskoulutusta, varhaiskasvatusta, katujen kunnossapitoa, kulttuuria, elinvoimaa kuin liikunta- ja kulttuuripalveluita tai ratkotaan ilmastonmuutokseen sopeutumista. Edellisissä, vuoden 2021, kuntavaaleissa Limingan äänestysprosentti oli 55,7. Siihen nähden, kuinka konkreettisesti kuntavaalien lopputulos vaikuttaa esimerkiksi peruspalveluihin, äänestysaktiivisuus jäi harmillisen matalaksi.
– Esimerkiksi vuoden 2024 presidentinvaaleissa toisen kierroksen äänestysprosentti oli Limingassa 71,6 prosenttia. Kansan kiinnostus presidentin valintaa kohtaan on ollut aina korkea, mutta kunnanvaltuutettujen vaikutus elämäämme ja arkeen on usein jopa tasavallan presidenttiä merkittävämpi, muistuttaa hallintojohtaja Päivi Keltanen.
Limingasta kuntavaaleihin asettui ehdolle yhteensä 69 henkilöä. Puolueiden järjestys on arvottu maanantaina 10.3. nostamalla puolueet hatusta ja ehdokasnumerot on asetettu eilen keskusvaalilautakunnan kokouksessa. Kuntavaalien kaikki ehdokkaat ja heidän numeronsa löytyvät löytyvät tämän linkin kautta.
Aluevaaleissa ehdolla olevat liminkalaiset
Kunta- ja aluevaalit järjestetään tänä keväänä ensimmäistä kertaa yhtä aikaa. Vaaliuurnilla pääsee siis vaikuttamaan kunnanvaltuuston lisäksi aluevaltuuston kokoonpanoon. Aluevaltuustot vastaavat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä.
Limingasta aluevaaleissa ovat ehdolla keskustan Liisa Kylmänen ja Markku Kemell, kokoomuksen Arja Rantapelkonen ja Jussi Riikonen, sosiaalidemokraattien Kaisa-Johanna Yli-Tokola, perussuomalaisten Jukka Kemppainen, vasemmistoliiton Tuomo Tuomala sekä vihreiden Harri Juopperi ja Monika Kangas-Siira.
Aluevaalien ehdokasnumerot löytyvät tästä linkistä.
Miten valita sopiva ehdokas?
Sopivaa ehdokasta voi etsiä vaalikoneiden, erilaisten paneelikeskustelujen ja vaaliteltoilla käytävien keskustelujen avulla. Limingassa järjestetään kaksi kuntavaalipaneelia, joista ensimmäinen on Limingan pääkirjastolla 19.3. klo 18 ja toinen Tupoksen nuorisotalo Huiskeella 26.3. klo 18. Paneeleissa keskitytään lähinnä tulevien kuntavaalien aiheisiin ja yleisteemana ovat kuntalaisten palvelut ja hyvinvointi.
Kysymyksiä ovat olleet valmistelemassa Rantalakeuden toimituksen ja kunnan viranhaltijoiden lisäksi nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto. Kysymyksiä pyydettiin myös kuntalaisilta avoimen kyselylomakkeen kautta.
– Jos et vielä toimittanut kysymystäsi paneeliin, voit tulla esittämään sen myös paikan päälle, vinkkaa kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala.
Kuntavaalipaneelin osallistujat 19. maaliskuuta Limingan kirjastolla:
- Arja Porkka (vas.)
- Kristian Ruotsalainen (kok.)
- Monika Kangas-Siira (vihr.)
- Tuomas Okkonen (ps.)
- Juho Pakaslahti (kesk.)
- Kaisa-Johanna Yli-Tokola (sd.)
- Kari Heikkinen (kd.)
Kuntavaalipaneelin osallistujat 26. maaliskuuta Tupoksen kirjastolla:
- Tuomas Tyynelä (vas.)
- Minna Rautio (kok.)
- Harri Juopperi (vihr.)
- Asko Laukkanen (ps.)
- Senja Kovaniemi (kesk.)
- Teemu Sanaksenaho (sd.)
- Kari Heikkinen (kd.)

