fbpx
Pyörällä kuuhun -hanke ja Katariina Huikari

Blogi: Pyöräretki Siikajoella jatkuu

Viime kerralla blogissa käsiteltiin Lumijoki–Varessäikän välistä osuutta, jolla testiajaja joutui taistelemaan vastatuulta ja nälkää vastaan. Lounaan jälkeen virtaa olisi vaikka muille jakaa, mutta ikävä kyllä aikaa taikka vettä ei ole rajattomasti. Lähde mukaan seikkailun toiselle osiolle, joka kulkee tuuliselta rannalta leppoisaa metsäreittiä pitkin kirkolle ja kovaa kyytiä kotia kohden.

Toinen etappi: Varessäikkä–Siikajoen Keskikylä

Pyörä rannalla meren edessä

Vatsa sopivasti täynnä oli mukava jatkaa matkaa. Varessäikäntieltä Niitynmaantielle käännyttyäni vuorossa oli yksi matkan mukavimmista osuuksista. Hiljainen tie mutkittelee kangasmetsän kätköissä, ja metsästä kantautuu tielle huumaava havupuiden, lämpimän karikkeen ja varpujen tuoksu. Taipaleella voisi varmasti myöhemmin kesällä pysähtyä kesken polkemisen poimimaan mustikkaa joko talven varalle tai matkaevääksi. Vaikka päivä ei ollut kuuma, näin ilman väreilevän asvaltin yllä. Matkalla ohitin myös Törmälän tilalle vievän tien. Tilalla on tarjolla mökki-, aitta- ja tentsilemajoitusta pittoreskissa maalaismiljöössä, ja pienestä lisämaksusta maantien pölyt pääsee pesemään pois saunassa. Haaveilin majoittumisesta tunnelmallisessa aitassa tai viihtyisässä mökissä, mutta tällä kertaa tie vei tilan sivuitse. Näin osuudella vain pari hassua autoa ja muita kulkijoita en senkään vertaa.

Mäntyjen reunustama aurinkoinen tie Siikajoella

Pian putkahdinkin jo Raahentielle, ja oli aika vilkaista kelloa. Varessäikän suunniteltua pidemmän tauon vuoksi päivä oli ehtinyt jo pitkälle. Tarkastelin myös juomatilannetta. Koska halusin ottaa mukaani kameran, jouduin vastoin tavallisia tapojani ja mieltymyksiäni polkemaan kookkaan selkärepun kanssa. Samalla jouduin luopumaan tilavamman juomarakon mukaan ottamisesta, sillä kamera ei mahtunut juoksureppuun ja toisaalta juomarakko ei sopinut yhteen suuremman selkärepun kanssa. Niinpä mukanani oli kaksi juomapulloa, joista toisessa oli vettä ja toisessa urheilujuomaa. Juotavaa oli vielä hyvin, mutta jos kiertäisin koko Tauvon turneen, olisi loppumatka luultavasti aika janoinen. Harmittelin sitä, ettei Siikajoelta löydy enää kauppaa, josta nestetäydennystä voisi hankkia. Kompromissina päätin pistäytyä Siikajoen kirkolla ja kääntyä sitten takaisin. Jostain erikoisesta syystä minä nimittäin viihdyn hautausmailla erittäin hyvin, ja kierrän niillä mielelläni.

Tauvon turneen alkumatka kulkee idyllistä Kastellintietä pitkin. Ihailin maisemaa kesäkuussa jo auton ikkunasta ja pyörällä se tuntui entistä miellyttävämmälle. Näin pilkahdukselta myös Siikajoen golfkentän, jolla kulki useita valkoasuisia pelaajia. Matkaa Siikajoen kirkolle on joen ylittävältä sillalta kolmisen kilometriä ja olin perillä hujauksessa. Perillä ällistelin Suomen sodan muistomerkkiä, joka lepäsi männyn alhaalla riippuvien oksien suojassa. Lähes tismalleen samanlainen muistomerkki löytyy nimittäin lapsuudenkotini naapurista, enkä tiennyt ennen tätä päivää, että Suomen sodan muistomerkit ovat muuallakin samannäköisiä palloja. Lapsena kuvittelin muistomerkin esittävän jalkapalloa, sillä se sattui sijaitsemaan nuorisoseuran jalkapallokentän laidalla. Piipahdin myös hautausmaan puolella, mutta varjoisa kalmisto oli sääskien suosiossa, ja lähdin siksi pian jatkamaan matkaa.

Suomen sodan muistomerkki Siikajoella

Kastellintien ja Raahentien risteyksessä oli uudenkarhean näköinen taukopaikka, josta löytyi puisia pöytiä ja penkkejä. Taukopaikka näytti viihtyisälle, sillä se oli sijoitettu aivan alhaalla virtaavan Siikajoen törmälle. Siellä olisi varmasti mukavaa nauttia evästä ja pitää pyöräilystä pieni paussi, mutta alati eteenpäin nelistävä kello ei suonut minulle tällä erää levähdystaukoa. Risteyksen tieviitat kertoivat minulle, että Raaheen olisi tästä enää 24 kilometrin matka. Valitettavasti koti kutsui minua, ja käänsin eturenkaan kohti pohjoista. Joen ylittävältä sillalta oli hienot näkymät vanhoille siltapilareille. Joen jälkeen saavuin jälleen risteykseen, josta olisi ollut 29 kilometriä Ruukkiin. Pitäydyin kuitenkin valitsemassani suunnassa, ja seurasin Lumijoki 25 -kylttiä. Keskikylä oli selvästi osuvasti nimetty, sillä valittavana oli kolme kiinnostavaa määränpäätä, joihin kaikkiin olisi ollut osapuilleen yhtä pitkä matka.

Paluumatkan ajoin kokonaisuudessaan Raahentietä pitkin. Liikenne oli edelleen vähäistä ja näin vain yhden rekan, joka sekin ohitti minut ystävällisesti kaukaa. Muutoinkin suurin osa autoista ajoi ohitseni mukavan etäältä. Tullessa matkantekoa hidastanut vastatuuli puhalsi nyt mukavasti selkäni takaa ja paluumatkalla kellotinkin reissun vauhdikkaimmat kilometrit. Kiihtyvä tahti sai suun kuivaamaan, ja ryystin juomapullot tyhjiksi ennen Lumijoelle saapumista. Onnittelin itseäni päätöksestä palata autolle jo Siikajoen kirkolta. Kilometrien ahnehtiminen kostautuu nimittäin helposti joko kaameana janona tai särkevältä spagetilta tuntuvina jalkoina.

Kurvasin autoni viereen tyytyväisenä päivään. Matkaa kertyi yhteensä 63 kilometriä ja sain vahvistusta ajatukselleni, että pienellä kehitystyöllä ja tiheämmällä palveluverkolla voi käsissämme olla retkipyöräilyn helmi. Kotimatkalla suunnittelin jo innokkaasti seuraavaa testiajoa.

Kirjoittaja on Pyörällä kuuhun -hankkeen Limingassa työskentelevä projektipäällikkö Katariina Huikari, joka havittelee kesän aikana nelinumeroista kilometrisaldoa sekä haaveilee höyhenenkevyestä maantiepyörästä. Katariinan rinnalla hankkeessa työskentelee Siiri Sarias.

Katso video Lumijoen hiekkapintaisella pyörätiellä ajamisesta täältä.