Kun on itse päässyt luomaan retkipyöräilyyn soveltuvia reittejä osana työtehtäviä, on suorastaan velvollisuus testata niitä myös käytännössä. Kävimme työparini kanssa ajamassa osan reiteistä jo kesäkuussa autolla, mutta koska kyse on kuitenkin pyöräreiteistä, ei pirssillä suoritettu koeajo ajanut täysin asiaansa. Satun olemaan itse innokas asvalttiteiden koluaja, joten tehtävä ei tuntunut lainkaan ikävältä velvollisuudelta, vaan loistavalta tilaisuudelta karata aurinkoisena kesäpäivänä toimiston ulkopuolelle.
Ensimmäinen etappi: Lumijoki–Varessäikkä
Päätin startata testiajon Lumijoelta, sillä se on lähempänä Varessäikän polkasun virallista lähtöpistettä, ja samalla kohtuullistin päivän kilometrimäärää. Suunnittelin nimittäin myös Tauvon turneen ainakin osittaista kiertämistä samalla reissulla, ja Limingasta aloitettuna olisi koko Varessäikän polkasun ja Tauvon turneen yhdistelmälle tullut pituutta 109 kilometriä! Uskoisin kyllä selviäväni siitäkin matkasta, mutta koska minulla oli tarkoitus myös napsia matkan varrelta kuvia ja videoita, olisi koko reissu kestänyt evästaukojen kanssa tolkuttoman pitkään.
Keli oli pyöräilyyn parahultainen: lämpötila oli noin +20 asteen tienoilla eikä sateesta ollut tietoakaan. Menomatkalla vastatuuli oli paikoittain kohtuullisen navakka, joten jalat pääsivät heti kunnolla töihin. Lumijoelta Varjakantien risteykseen asti pääsin polkemaan pyörätietä myöden. Kyseinen pyörätie on hiekkapintainen, mutta niin tasainen, ettei se aiheuttanut ongelmia, vaikka sekä minä että pyöräni olemme kranttuja pinnoitelaadun suhteen. Uskoisin, että hiekkatie sopisi vielä omaa hybridiänikin aremmille maantiepyörille vallan mainiosti.
Varjakantien risteyksestä eteenpäin tie kulki maantien pientareella. Liikenne oli erittäin vähäistä ja hiljaisuuteen tottuneena hätkähdinkin melkoisesti, kun pääni ylitse suhahti pian pientareelle siirtymisen jälkeen hävittäjä. Kone lensi todella matalalla – harvoin sitä pääsee todistamaan Hornetia yhtä läheltä! Alkumatkasta kuuntelin äänikirjaa, mutta Karinkannantielle siirryttyäni päätin luopua kuulokkeista. Yleensä kuuntelen aina pyöräillessä musiikkia, podcasteja tai kirjoja, mutta koska puhelinta oli tarkoitus käyttää myös kuvaamiseen ja navigointiin, koin parhaaksi säästää akkua. Samalla paransin liikenneturvallisuuttani, sillä näin kuulin muun liikenteen äänet paremmin. Vieroittautuminen kuulokkeista oli paikallaan siksikin, että sen ansiosta sain nautiskella kesäisestä äänimaisemasta. Matkallani kuulin niin aaltojen pauhua, lehmien, hevosten ja lampaiden ääntelyä kuin lintujen lauluakin.
Varessäikän lähestyessä tunsin vatsani kurnivan. Olin pakannut mukaan evästä, mutta tajusin kesken matkan syötävää olevan turhan niukasti. Aloittelijan virhe, jollaisiin minun ei pitäisi enää sortua. Harmittelin juuri, etten ollut ottanut mukaan evässämpylää, kun samassa muistin nähneeni viikonloppuna kuvan herkullisesta kala-annoksesta juuri Varessäikällä – ehkä en siis joutuisikaan näkemään nälkää! Varessäikäntiellä sain pujotella hieman kuoppia väistellen, mutta tasaista asvalttia löytyi monttujen välistä kuitenkin vähäisellä työllä.
Olin optimistisesti pakannut matkaan myös uintivarusteet, sillä Varessäikän ja etenkin Tauvon ranta olivat hurmanneet minut täysin kesäkuun automatkalla. Edellisviikon paahtavassa hellesäässä meri olisi varmasti huutanut nimeäni, mutta tällä kertaa vilvoittava tuuli oli saanut minut polkemaan koko matkan pitkähihainen paita päälläni. Varessäikällä aallokkoa oli myös siinä määrin, että tyydyin ihailemaan kuohuja rantahietikolta. Rannalta löytyi hyvät uimakopit sekä siistit kuivakäymälät, minkä lisäksi matkalaiset voivat taukoilla hienossa grillikodassa tai aivan meren rantaan pystytetyllä laavulla. Alueelle oli myös noussut sitten kesäkuun siisti matkaparkki.
Mutta miten oli grillin laita? Olin perillä puoli kahdeltatoista ja harmikseni huomasin, että Kalastajan Grilli aukeaisi vasta kahdeltatoista. Päätin istahtaa hetkeksi laavulle ja mutustella nälkäisenä hyvin heppoisilta tuntuvia eväitäni. Koska miljöö on kaunis, päätin kuvata aluetta rauhassa ja katsoa, paljonko kello olisi siinä vaiheessa, kun olisin kuvasaldoon tyytyväinen. Aika vierähtikin räpsiessä yllättävän nopeasti. Muistin myös lukeneeni vastikään muiden testipolkijoiden palautteesta, ettei Siikajoella ole enää minkään sortin kauppaa, ja päätös jäädä odottamaan grillin avautumista sinetöityi.
Odotus palkittiin, kun kello löi kaksitoista. Jonossa oli lisäkseni muutama muu asiakas, mutta sain herkullisen Fish & chips -annoksen silti nenäni eteen ilahduttavan pian. Vaikka olin tilannut pienen annoksen, riitti syötävää silti erinomaisesti. Kioskin liepeillä norkoilevat naurulokit kuumottivat minua hieman, ja söin annoksen ruokani suojaksi kyyristyneenä sekä lintuja epäluuloisesti pälyillen. Lokit kuitenkin jättivät sapuskani rauhaan, sillä ne taisivat vaistota, että minun ja annokseni väliin tuleminen olisi niille erittäin epäviisasta. Leivitetty ahvenfilee, suolaiset ranskalaiset, sitruunalohko ja maukas kastike tekivät olotilalle ihmeitä!
Seuraavassa osassa matka jatkuu Varessäikältä eteenpäin. Riittävätkö sankarimme vesivarannot koko retken ajaksi? Entä miksi hän haahuilee Siikajoella hautapaasien välissä? Näihin ja muihin kysymyksiin saat vastauksen torstaina 14.7. julkaistavassa jatko-osassa!
Kirjoittaja on Pyörällä kuuhun -hankkeen Limingassa työskentelevä projektipäällikkö Katariina Huikari, joka havittelee kesän aikana nelinumeroista kilometrisaldoa sekä haaveilee höyhenenkevyestä maantiepyörästä. Katariinan rinnalla hankkeessa työskentelee Siiri Sarias.
Katso video Varessäikkään saapumisesta täältä.
