Elinvoimablogin kansikuvassa Paula Pihlajamaa.

Elinvoimablogi: Aloittavan yrittäjän ensi askeleet Limingassa – unelmista todeksi

Oletko miettinyt yrittäjäksi ryhtymistä joko perustamalla itse yrityksen tai ostamalla jo valmiin yrityksen? Ehkä sinulla on unelma, joka polttelee mielessä – olipa kyseessä pieni kahvila, teollisuuden alan yritys tai käsityöyritys, ennen yrityspolulle lähtemistä kannattaa valmistautua. Yksin aloittava yrittäjä ei jää, sillä Limingan elinvoimapalvelut ovat yrittäjän tukipilari. Saat apua esimerkiksi liiketoimintasuunnitelman tekemisessä, starttirahan hakemisessa ja jopa rahoitusvaihtoehtojen kartoittamisessa. Limingan kunnan yrityskehittäjä Päivi Kennilä kannustaa kaikkia ideoiden kanssa painivia tarttumaan tilaisuuteen.

Yrityksen ostaminen on hyvä vaihtoehto lähteä yrittäjäksi, sillä silloin voit hypätä suoraan liikkuvaan junaan. Mikäli sinulla ei ole mielessä ostettavia yrityksiä, voit listata mielenkiintoisia yrityksiä ja lähteä puhtaasti soittelemaan yrittäjille ovatko he miettineet yrityksensä myymistä. Pahin vastaus, jonka voit saada on ”En”. Voit myös kertoa ostohaaveistasi minulle, Paula Pihlajamaalle, ja voin miettiä kaverinasi mahdollisia ostokohteita tai levittää halutessasi sanaa innokkaasta ostajaehdokkaasta yrityskentällä.

Leader-rahoituksella tukea investointeihin

Monelle aloittavalle yrittäjälle ensimmäiset investoinnit voivat tuntua haasteellisilta. Tässä kohtaa Leader-rahoitus astuu mukaan kuvioihin. Leader-tuen avulla voit esimerkiksi hankkia uutta laitteistoa, parantaa toimitilojasi tai rahoittaa markkinointia – asioita, jotka muuten saattaisivat jäädä tekemättä.

Limingan kunnassa on Leader-rahoituksen asiantuntijoita, jotka mielellään kertovat sinulle tarkemmin hankerahoituksen mahdollisuuksista. Voit sparrailla ideoitasi huhtikuussa tulevassa tapahtumassamme, jossa keskitytään Leader- ja ELY-rahoituksiin.

Yhteisöllisyyttä ja verkostoja

Limingassa yrittäminen ei ole yksinäistä puurtamista. Kunta ja paikallinen yrittäjäyhdistys järjestävät tapahtumia ja verkostoitumistilaisuuksia, joissa pääset tapaamaan muita yrittäjiä ja jakamaan kokemuksia. Aloittavalle yrittäjälle oman verkoston luominen on tärkeää, sillä verkosto antaa yrittäjälle vertaistukea ja palautumisen hetkiä.

Helmikuun 19. päivä on tulossa Co-working day, jossa yrittäjät kokoontuvat työskentelemään yhdessä. Päivä toteutetaan Lakeustalolla ja olet lämpimästi tervetullut työskentelemään joko osan tai koko päivän kanssamme!

Olipa yrittäjyys sinulle täysin uusi maailma tai jo kauan haaveissa ollut tavoite, Limingan elinvoimapalvelut auttavat sinua kulkemaan oikeaan suuntaan. Yhdessä tekeminen ja paikallisen yhteisön tuki voivat tehdä unelmistasi totta!

Tutustu lisää ja ota yhteyttä yrityspalveluhin tämän linkin kautta.

Kirjoittaja on Limingan kunnan yritysasiantuntijana työskentelevä Paula Pihlajamaa, joka auttaa yrittäjiä heidän yrityskaaren joka vaiheessa. Koski asia liiketoiminnan kehitystä, kasvua, arjen haasteita tai jatkuvuuden suunnittelua, Paulaan voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä. Paula Pihlajamaa on myös Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain Liiton puheenjohtaja, joten omistajanvaihdokset ovat lähellä sydäntä.