Liminkalainen omakotitaloalue.

Eroon öljylämmityksestä -tuki päättyy kevään 2025 aikana

ELY-keskukset ovat myöntäneet pientalojen omistajille tukea öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja korvaamiseen muilla lämmitysmuodoilla, mutta tämä tuki on päättymässä kevään 2025 aikana. Tukea voi kuitenkin vielä hakea, ja sitä voidaan myöntää hankkeille, joiden kustannukset ovat syntyneet aikaisintaan 1.6.2020. Avustettavien remonttien on oltava valmiita viimeistään 31.8.2025.

Avustusta pientalon öljylämmityksestä luopumiseen on helpointa hakea sähköisesti. Vaihtoehtoisesti voi myös käyttää tulostettavia lomakkeita. Lisätietoa avustuksesta ja sen hakemisesta löytyy ELY-keskuksen sivuilta, joille pääset tämän linkin kautta. Tukea myönnetään joko 4 000 euroa tai 2 500 euroa uudesta lämmitysjärjestelmästä riippuen.

– Lämmitysjärjestelmän muutoksesta tulee ilmoittaa rakennusvalvontaan, vaikka lupaa ei tarvitsisikaan. On tärkeää saada pidettyä rakennuskohtaiset tiedot ajantasalla, sillä se vaikuttaa esimerkiksi koko kuntaa koskeviin päästölaskelmiin, muistuttaa rakennustarkastaja Antti Suominen.

Limingassa öljylämmitteisten rakennusten osuus on vähenemässä. Tällä hetkellä öljylämmitteisiä rakennuksia on 12,1 prosenttia kun se hieman yli vuosi sitten oli  12,4 prosenttia. ELY-keskusten myöntämiä tukia on myönnetty vuodesta 2020 alkaen ja sitä on hyödyntänyt jo 55 liminkalaista pientaloa.