Maltti ja Valtti esiintyvät lapsille Fiksusti liikkuva Liminka -tapahtumassa.

Fiksusti liikkuva Liminka -tapahtuma viihdytti ja tarjosi tietoa liikennesäännöistä

Keskiviikkona 12.6. Jutkokylässä kokoonnuttiin Fiksusti liikkuva Liminka -tapahtumaan. Synkät pilvet kiertelivät Rommakkopuiston aukiota koko tapahtuman ajan, mutta paikalle saapuneet kuntalaiset säilyivät silti kuivina.

Tapahtuman avasi itsekin pyörällä paikalle saapunut kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Pakaslahti. Hän piti puheensa lyhyenä, ja hyvä niin, sillä pienet päät tähyilivät jo malttamattomina eri suuntiin. Näkyikö tuolla häivähdys sinistä virka-asua?

Maltti ja Valtti tulivat onneksi pian esiin. He valistivat lapsia sekä aikuisia niin hampaiden pesusta, aamupalan syömisen tärkeydestä kuin oikeaoppisesti suojatiellä käyttäytymisestä. Lopuksi kerrottiin vielä, miten pyörällä ajaessa viestitään muille omista kääntymisaikeista. Yleisöä viihdytettiin usealla tarttuvalla ja hauskalla laululla.

Tapahtuman aikana oli mahdollisuus ajella läpi lyhyt rata polkuautoilla, sekä hypätä Muksubussin tai cargo-pyörän kyytiin. Tupoksen kyläyhdistyksen pisteellä oli tarjolla pientä purtavaa sekä onnenpyörän pyöritystä. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Limingan yhdistyksen pisteellä sai kivoja kasvomaalauksia. Myös Liikenneturva oli mukana Fiksusti liikkuva Liminka -tapahtumassa kertomassa muun muassa pyöräkadulla liikkumisesta. Tapahtuman muita yhteistyökumppaneita olivat Destia ja Ramboll Finland.

Syksylle on luvassa vielä toinen Maltin ja Valtin esiintyminen, joten liikennepuistopoliisien ystävien kannattaa seurata kunnan tiedotusta.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Pakaslahti.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Pakaslahti saapui paikalle pyörällä.
Maltti ja Valtti esinntyvät lapsille.
Maltti ja Valtti viihdyttivät ja opastivat sekä lapsia että aikuisia.
Lapsia ajamassa polkuautoilla.
Tapahtumassa sai kokeilla polkuautoilla ajamista.
Lapsia cargo-pyörän kyydissä.
Lapset pääsivät istumaan cargo-pyörän kyytiin.
Lapsia Muksubussin kyydissä.
Myös Muksubussilla liikkumista sai kokeilla.