Limingan kunnan ensimmäinen ilmasto- ja ympäristöohjelma hyväksyttiin kunnanvaltuustossa helmikuussa 2024. Elokuun 2024 loppuun asti kestäneessä Ilmastojohtamisen toimintamalli ja toiminnan organisointi-, eli tuttavallisemmin ILMO-hankkeessa, luotiin kuntaan
Kategoria: Asuminen ja rakentaminen
Vuoden kiivain rakentamiskausi lähestyy – lue rakentamisalan ajankohtaiset uutiset!
Tontin omistaja tutustuu nopeasti kunnan rakennusvalvontaan – usein jo pian kauppa- tai vuokrasopimuksen jälkeen rakennuslupaa hakiessa. Rakentamista suunniteltaessa on hyvä miettiä ajoissa, kuka toimii pääsuunnittelijana
Liminka etsii jälleen ilmastolähettiläitä – ilmoittaudu mukaan!
Limingan vuosille 2023–2027 laaditussa ilmasto- ja ympäristöohjelmaan on kirjattu viestinnälliseksi tavoitteeksi ilmastolähettilästoiminnan käynnistäminen. Ensimmäisen kerran lähettiläitä rekryttiin viime vuonna, ja mukaan lähti kolme tahoa: ReWild
Kevät tulee ja kadut pölisevät, mutta pian taas harjataan!
Kevään merkeistä ensimmäisiä ovat kaduille ilmestyvät, harjoilla varustetut traktorit peräkärryineen, kertoo yhdyskuntainsinööri Vesa Anttila kunnallistekniikan liikelaitokselta. Katualueilla tehdään talven väistyessä ja kevään koittaessa hiekoitushiekan ja
Auto, juna vai sähköpotkulauta – nyt alkaa suuri selvitys liikkumisesta!
Miten ja millä kulkuneuvoilla suomalaiset liikkuvat? Miten arjen matkat ovat muuttuneet vuosien varrella? Traficomin toteuttama valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus vastaa näihin kysymyksiin ja tarjoaa ainutlaatuista tietoa liikenteen
Rakennusvalvonnan julkipanot historiaa
Vanhan maankäyttö- ja rakennuslain aikana lupapäätökset julkaistiin julkipanolla kunnan ilmoitustaululle ja nettisivujen kuulutukset -osioon. Uuden rakentamislain myötä myönnetyt luvat pitää kuuluttaa. Julkipanon ja kuulutuksen suurin
Temmesjoen lintutornin ja luontopolun kunnostamishanke käynnistyy
Odotettu hanke Temmesjoen luontopolun ja lintutornin sekä olemassa olevan taukopaikan ja muiden rakenteiden kunnostamiseksi on käynnistynyt vihdoin tällä viikolla. – Limingan kunta on saanut avustusta
Ympäristöblogi: Kirjaston käyttö on ekoteko!
Hyvää kirjaston, Minna Canthin ja tasa-arvon päivää kaikille! Ja alkuun lämpimät kiitokset kaikille Limingan kirjastojen käyttäjille! Viime vuonna teimme jälleen kävijä- (115 785 käyntiä) ja
Ojanperänkankaan ja Okkosenrannan kävelyn ja pyöräilyn turvallisin reitti kulkee asutusalueen keskellä
Ojanperänkankaan ja Okkosenrannan pääkatureitillä, Selkäsentiellä, on havaittu usein kävelijöitä ja pyöräilijöitä kadun reunalla. Selkäsentie ei ole kuitenkaan liikenneturvallisuuden kannalta paras reitti kulkea, sillä ajoneuvoliikenne pääkadulla
Kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelma valmistui
Limingassa oli käynnissä vuoden 2024 keväästä syksyyn hanke, jossa laadittiin kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma. Limingan kunnanhallitus hyväksyi ohjelman 16. joulukuuta 2024. Ohjelma on työkalu, jolla
Varhaiskasvatukseen haku on nyt käynnissä
Haku ensi toimintakauden varhaiskasvatukseen on käynnissä, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi. Varhaiskasvatuslain mukaan paikkaa tulee hakea viimeistään neljä kuukautta ennen toivottua hoidon aloitusta. – Uusi toimintakausi
Kunnossapito torjuu lämpimän sään aiheuttamia lammikoita
Lämpötila kääntyi plussan puolelle viime viikonloppuna ja suojasää jatkuu näillä näkymin vielä seuraavan viikon ajan. Sulavan lumen alla on kuitenkin routainen maa ja jääkerros, joka
Elinvoimablogi: Puusta on moneksi ja samma på svenska
Osallistuimme NOHEVA-hankkeen opintomatkalle 5.–6.2.2025. Matkan tarkoituksena oli tutustua Pohjois-Ruotsin puurakentamiseen. Puurakentaminen on monella tavalla oivallinen vaihtoehto, sillä puu on betonia kevyempi ja vähähiilisempi vaihtoehto. Puu
Pappilanpellon virheellisesti nimetty kuja korjataan oikeaan kirjoitusasuun
Limingan kunnan Pappilanpellon asuinalueen teitä ja kujia on nimetty Limingassa vaikuttaneiden tunnettujen pappien sukunimien mukaan. On Lithoviuksenlaita, Forsmaninranta ja Borginkuja. Samansuuntaisena Borginkujan kanssa kulkee Berginkuja.
Peltsi ja Osmo Tupoksen lukevien lasten metsä -kampanjan suojelijoiksi
Luontoseikkailusarjallaan ihastuttaneet Mikko “Peltsi” Peltola ja Osmo Peltola ovat lupautuneet suojelijoiksi Tupoksen lukevien lasten metsä -kampanjaan. Tupoksen koulun 100-vuotisjuhlan kunniaksi perustetussa kampanjassa oppilaat keräävät lukemalla
Eroon öljylämmityksestä -tuki päättyy kevään 2025 aikana
ELY-keskukset ovat myöntäneet pientalojen omistajille tukea öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja korvaamiseen muilla lämmitysmuodoilla, mutta tämä tuki on päättymässä kevään 2025 aikana. Tukea voi kuitenkin vielä hakea,
Kunnanhallitus käsitteli Emäntäkoulun alueen asemakaavamuutosta
Kunnanhallitus kokoontui vuoden ensimmäisen kerran maanantaina 27. tammikuuta. Asialistalla oli muun muassa Emäntäkoulun alueen asemakaavamuutos. – Asemakaavan muutoksen taustalla on tavoite luoda Kasitien ja Lumijoentien
Ympäristöblogi: Kyllä äijätkin kierrättää
Saimme vierailla Limingan seurakunnan porukalla, torstaina 16.1.2025 Kempeleen Jätekuljetuksen ylläpitämällä Limingan lajitteluasemalla. Kiitos vielä Lakeuden EKOn Emma Päkkilälle sekä Kempeleen Jätekuljetuksen Matti Räisäselle ja Tapio
Uusi rakentamislaki on tullut voimaan – mikä muuttui?
Vuoden 2025 alusta astui voimaan uusi rakentamislaki, joka korvaa osittain vanhan, viime vuosituhannen lopulla laaditun maankäyttö- ja rakennuslain. Vanhasta maankäyttö- ja rakennuslaista jäi vielä voimaan
Kuulutus Ohrakujan ja Kaurakujan kävelyn ja pyöräilyn väylän katusuunnitelmien nähtäville asettelusta
Limingan kunta asettaa nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43§:n mukaisesti Ohrakujan ja Kaurakujan kävelyn ja pyöräilyn väylän katusuunnitelmat. Nähtävilläoloaika on 15.1.–29.1.2025. – Katusuunnitelmien tavoitteena on asemakaavan
