Osallisuuteen kasvattaminen alkaa jo kotoa ja se jatkuu koulussa. Yksi osallisuuden muoto kouluissa on oppilaskuntatoiminta, joka käynnistyi taas koulujen alettua. Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat,
Kategoria: Lapsiystävällinen kunta
Blogi: Nuorten mielialaoireiluun apu uudesta menetelmästä
Nuorten mielenterveysongelmat ovat tällä hetkellä merkittävin terveysongelma nuorten ikäryhmässä, ja jopa 20 prosentilla nuorista on mielialaoireita. IPC-menetelmä on nuorten masennusoireilun ehkäisyyn ja hoitoon suunniteltu menetelmä.
Blogi: Kohti yhden luukun periaatetta
Limingassa on kehitetty lasten, nuorten ja perheiden palveluita kohti perhekeskustoimintamallia, jossa kaikki lapsiperheiden palvelut verkostoidaan ja kootaan yhteen. Tarkoituksena on tiivistää ja parantaa yhteistyötä, jotta
Blogi: Harrastuksia lasten ja nuorten toiveita kuunnellen
HaLi – Harrastava Liminka -hanke on ollut Limingassa toivottu ja sitä toteutetaan jo toista lukuvuotta. Harrastustoiminta käynnistyi pilotointikeväänä 2021 ja harrastustoiminnan mallia on kehitetty jatkuvan
Blogi: Nuoret ideoivat nuorisokahvilaa!
Olen tehnyt noin 18 vuotta osallisuustyötä, ja voisi luulla, etteivät nuorilta saamani ehdotukset enää yllätä. Luuloista huolimatta nuoret pääsevät kuitenkin yllättämään minut joka kerta positiivisesti
Blogi: Lapset mukaan parantamaan koulumatkan turvallisuutta!
Limingassa kehitetään lapsiystävällisyyttä (LYK) Unicefin Lapsiystävällinen kunta -toimintamallilla. Lapsiystävällisessä kunnassa kuullaan eri-ikäisiä lapsia ja mahdollistetaan heidän osallistumisensa oman elinympäristön turvallisuuden ja viihtyisyyden lisäämiseen. Lapsiystävällinen kunta