Valtion nykyinen ostojunaliikenne kilpailutetaan 2030-luvun vaihteessa. Pohjois-Suomessa kaikki henkilöjunaliikenne Oulusta pohjoiseen on pääsääntöisesti ostojunaliikennettä. Valtio on päättänyt rahoittaa tulevasta ostoliikennekokonaisuudesta nykyisen liikennekokonaisuuden sekä tänä vuonna
Kategoria: Uutiset
Hiihtoloma lähestyy – monet ulkoilupaikat ja luontokohteet Limingassa kutsuvat liikkumaan ja nauttimaan!
Kevätauringon paistaessa ja hiihtolomien lähestyessä kaunis ulkoilusää kutsuu mäenlaskuun ja makkaranpaistoon Limingan kunnan luontokohteissa. – Mäenlaskupaikkoja löytyy kirkonkylältä, esimerkiksi entisessä Suninhaan leikkipuistossa, Käpälämäen leikkipuistossa Ojanperänkankaalla
Kunnanvirasto on talvilomaviikolla suljettu
Limingan kunnanvirasto on suljettu talvilomaviikolla 2.–6.3.2026. Osa henkilöstöstä on töissä tavalliseen tapaan, mutta he palvelevat asiakkaita vain ajanvarauksella. Ajanvarausta suositellaan muutoinkin aina, koska osa henkilöstöstä
Limingan lajitteluaseman aukioloaika muuttuu
Limingan lajitteluasema palvelee 2.3.2026 alkaen maanantaista perjantaihin kello 14–18. Muuten lajitteluaseman palvelut pysyvät samana ja osoite on edelleen Ratahaka 8a (Ouluntie 20), Tupos. Lue lisää
Ystävänpäivää vietettiin laulaen Katrin päiväkodilla
Limingan varhaiskasvatuksen rikkaus ovat erikokoiset varhaiskasvatusyksiköt. Katrin päiväkoti on pieni ja tiivis, tällä hetkellä kahden ryhmän päiväkoti, jossa vilskettä ja touhua riittää. Katrin pienet, alle
Rekrytointi, joka tukee erilaisia hakijoita – Limingassa kokeiltiin kesätyöhön uudenlaista valintatapaa
Limingan kunnan kunnallistekniikan liikelaitos toteutti helmikuussa kesärekrytapahtuman, jossa perinteinen pöydän ääressä tehtävä työhaastattelu jätettiin sivuun. Tilalle rakennettiin toiminnallinen tilaisuus varikon tiloihin: puistotyöntekijän kesätöitä ja kunnallistekniikan
Liminka on Pohjois-Suomen sosiaalisesti oikeudenmukaisin kunta
Limingan kunta sijoittui 18. sijalle, kun Manner-Suomen kuntien sosiaalista yhdenvertaisuutta vertailtiin keskenään. Selvityksen laatiminen liittyi hallitusohjelmassa mukana olleeseen valtionosuusjärjestelmän uudistukseen, joka keskeytyi sittemmin. Selvityksen on
Tenavatahti -lastenlaulukatselmus tulee taas!
Limingassa järjestetään jälleen tänä keväänä Tenavatahti –lastenlaulukatselmus, jonka tavoitteena on innostaa lapsia laulamaan. Ensimmäinen katselmus järjestettiin vuonna 2025, jolloin mukana oli 28 innokasta laulajaa. Kyseessä
Nuorten työllistämistuki kattaa puolet palkkakuluista
Valtakunnallinen nuorten työllistämistuki otetaan käyttöön Oulun seudun työllisyysalueella 18.2.2026. Tuen tavoitteena on helpottaa nuorten pääsyä työmarkkinoille ja keventää määräaikaisesti työnantajan rekrytointikustannuksia. Tukea voivat hakea yritykset,
Lintupuiston ja Jutkokylän metsänhoitotyöt viimeistelyvaiheessa
Lintupuiston ja Jutkokylän taajamametsien metsänhoitotoimenpiteet on nyt saatu päätökseen, mutta jäljellä on vielä viimeistelytöitä. Viimeistelyyn kuuluu esimerkiksi puukasojen poisvientiä sekä ojanpiennarten siistimistä pajukoista. Alueella liikkuu
Pienten pedagogiikka Limingan varhaiskasvatuksessa
Pienten pedagogiikalla tarkoitetaan suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, jota toteutetaan varhaiskasvatusyksiköiden alle 3-vuotiaiden ryhmissä. Toiminnan tavoitteena on tukea pienen lapsen kasvua ja kehitystä kokonaisvaltaisesti. Yhteistyö vanhempien
Oletko etsimämme harrastusohjaaja? HaLi-ohjaajahaku on käynnissä 2.3. asti
HaLi – Harrastava Liminka -toimintaa on toteutettu kouluilla keväästä 2021 lähtien. Tavoitteena on tarjota perusopetusikäisille maksutonta harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä. Oppilaat ovat ottaneet HaLi-toiminnan upeasti vastaan
Kunnanhallitus käsitteli työllisyysalueen yhteistoimintasopimusta ja sivistyspalveluiden lisämäärärahaa
Limingan kunnanhallitus kokoontui maanantaina 16. helmikuuta. Asialistalla oli tuolloin Oulun seudun työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen päivittäminen. Limingan kunta kuuluu Oulun seudun työllisyysalueeseen, jossa vastuukuntana toimii Oulun kaupunki.
Kunnanhallitus käsittelee työllisyysalueen yhteistoimintasopimusta
Limingan kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 16. helmikuuta. Asialistalla on tuolloin Oulun seudun työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen päivittäminen. TE-palveluiden järjestämisvastuu siirtyi kunnille vuoden 2025 alusta, ja takana
Pohde tiedottaa: aikuissosiaalityön numero muuttuu 12.2.
Aikuisten sosiaalipalvelujen neuvonnan puhelinnumero muuttuu torstaina 12.2.2026 Limingassa monen muun kunnan ohella. Uusi puhelinnumero on 08 669 4400. Puhelinpalvelu on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9–12.
Sovittelijaoppilaat valittiin kuudetta kertaa
Limingan kouluissa vietettiin perjantaina 6. helmikuuta sovittelijanpäivää kuudennen kerran. Juhlan järjestämisvastuu oli tällä kertaa Tupoksen koululla, ja palkitseminen nähtiin Rantalakeuden ja Tupoksen koulun ysiluokkalaisten Uutisten
Pohde tiedottaa: mielenterveyspalveluille yksi yhteinen puhelinnumero
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella aloittaa tiistaina 17.2.2026 mielenterveyspalvelujen ensilinjan puhelinpalvelu. Asukkaat voivat kiireettömissä mielenterveyden haasteissa soittaa psykiatriselle sairaanhoitajalle. Mielenterveyspalvelujen ensilinjan kautta asiakkaat saavat kiireetöntä apua mielenterveyden
Yrittäjä, vastaa kuntabarometriin – samalla teet hyvää!
Kuntabarometri on Suomen Yrittäjien kysely, jolla kartoitetaan joka toinen vuosi kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti. – Liminkalainen yrittäjä –
Linnukan 5-vuotiaat Tikankolosta retkeilivät Kyyhkyslakan esikoululaisten kanssa
Limingan kunnassa tehdään yhteistyötä eskareiden eli esikoululaisten ja viskareiksi kutsuttujen 5-vuotiaiden kesken. Viskarit pääsevät kevätlukukaudella tutustumaan esiopetuksen toimintaan ja näkevät joitakin hetkiä esiopetuksen arjesta. Tarkoituksena
Limingan ääni -kisan äänestys avautuu – vaikuta ja voita lahjakortteja!
Limingan kunta käynnisti syyskuussa uuden mainosäänen etsinnän leikkimielisessä Limingan ääni -kisassa. Halukkaat osallistujat saivat lähettää ääninäytteitä kunnan viestintäpäällikölle 30.11. mennessä. Määräaikaan mennessä saapui 42 ääninäytettä,
