Kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 5. toukokuuta. Hallitus käsittelee kokouksessa muun muassa Limingan kunnan ensimmäistä elinvoimaohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on konkretisoida kunnan strategisia kärkiä ja muuttaa niitä käytännön toimenpiteiksi. Ohjelman laadinnassa on osallistettu laajasti niin kuntalaiset, kunnan työntekijät, kuin luottamushenkilöt.
– Elinvoimaohjelman tarkoituksena on tuoda elinvoiman kehittämiseen jatkuvuutta yli valtuustokausien, sekä sitouttaa eri osapuolia yhteiseen tekemiseen, kertoo elinvoimajohtaja Teemu Haapala.
Hallitus saa myös tiedoksi osavuosikatsauksen tammi-maaliskuulta 2025. Verotulot ovat toteutuneet alkuvuonna talousarviossa arvioitua heikompana, mutta tilanteen ennakoidaan korjautuvan loppuvuoden aikana.
Tutustu esityslistaan tästä linkistä.
