Kokouskuva Liminka-logolla

Kunnanhallitus käsittelee lausuntoa uuteen hankintalakiin

Kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 24. helmikuuta, jolloin asialistalla on muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön lausuntopyyntö uuden hankintalain luonnokseen. Limingan kunnan näkökulmasta lakimuutoksen keskeisin asia on muutos, jonka mukaan kunnan tulisi jatkossa omistaa sidosyksiköistään vähintään kymmenen prosenttia.

Esimerkkinä Limingan kunnan omistamista sidosyksiköistä ovat talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita kunnalle toteuttava Monetra Oy ja ICT-palveluita tarjoava Joki-ICT. Käytännössä 10 prosentin omistusvaatimus tarkoittaisi, että sidosyksiköissä voisi olla korkeintaan kymmenen omistajaa. Valtaosassa sidosyksiköitä omistajia on huomattavasti enemmän.

– Lausuntoluonnokseen on kirjattu, ettei Limingan kunta kannata vähimmäisomistusta koskevaa esitystä, koska uudet kilpailutukset ja käyttöönotot aiheuttaisivat kunnalle kohtuuttomia muutoskustannuksia sekä hallinnollista työtä. Vaatimus vaikeuttaisi merkittävästi pienten ja keskisuurten kuntien mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä henkilöstö- ja ICT-palveluiden suhteen sekä pirstoittaisi nykyisen palvelurakenteen, kertoo hallintojohtaja Päivi Keltanen.

Asialistalla on myös hallintosäännön päivittäminen. Limingan kunnan uusi luottamushenkilöorganisaatio tulee voimaan 1.6.2025, jolloin uusi valtuusto aloittaa työnsä. Hallintosääntöä päivitetään nyt vastaamaan kesäkuun alussa voimaan astuvaa luottamushenkilöorganisaatiota.

Tutustu esityslistaan tästä linkistä.