Kokouskuva Liminka-logolla

Kunnanhallitus käsittelee rakennusvalvonnan taksoja

Kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 10. helmikuuta, jolloin asialistalla on muun muassa rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksutaksan päivitys. Maankäyttö- ja rakennuslaki korvaantui vuoden 2025 alusta rakentamislailla, ja samalla lupatyyppeihin ja -menettelyihin tuli muutoksia. Limingan taksamalli pohjautuu Kuntaliiton julkaisemaan malliin.

– Maksutaksaan on tehty päivityksen yhteydessä korotuksia vain pieniltä osin. Liminka pysyy taksojen suhteen edelleen lähikuntiin verrattuna edullisimpien joukossa, kertoo rakennustarkastaja Antti Suominen.

Toinen vuoden vaihteessa voimaan astunut muutos on työllisyyspalveluiden siirtyminen kuntien järjestämisvastuulle. Työnhakijoiden työllistämisen tukemiseen tarkoitetun kuntalisän myöntämisen perusteita on syytä tarkistaa, sillä jatkossa kunta vastaa sekä palkkatuen että kuntalisän kustannuksista täysimääräisesti. Kunnanhallitukselle esitetään muun muassa, että jatkossa kuntalisää voisi maksaa yritykselle, joka palkkaa liminkalaisen työttömän työnhakijan, korkeintaan neljän kuukauden ajaksi.

– Kuntalisään tehtävien muutosten tavoitteena on tukea työnhakijoiden nopeaa työllistymistä avoimille työmarkkinoille tehtäviin, joissa työsuhde mahdollisesti jatkuu tukijakson jälkeen, taustoittaa elinvoimajohtaja Teemu Haapala.

Tutustu esityslistaan tästä linkistä.