Kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 30. syyskuuta. Asialistalla on muun muassa kaavoituskatsaus vuosille 2024–2026. Kaavoituskatsaus on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen vuosittainen selvitys kunnassa meneillään olevista ja vireille tulevista kaavoitusasioista. Hallitus saa myös tiedoksi elokuun talouskatsauksen sekä talousarvion tilannekatsauksen.
Lisäksi kunnanhallitus käsittelee Limingan Vesihuolto Oy:lle vesilaitoksen rakentamista varten myönnettävää pääomalainaa. Vesilaitoshankkeen kokonaiskustannusarvio on reilu 9,5 miljoonaa euroa, josta rahoituslainalla rahoitettava osuus on 4 872 890 euroa. Asia etenee kunnanhallituksen jälkeen kunnanvaltuuston päätettäväksi 7. lokakuuta.
Tutustu esityslistaan tästä linkistä.
