Limingan kunnanhallitus kokoontui maanantaina 2. kesäkuuta tämän valtuustokauden viimeiseen kokoukseen. Asialistalla oli muun muassa Emäntäkoulun alueen asemakaavan muutos. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on ollut luoda Kasitien ja Lumijoentien liittymän ympäristöön houkutteleva ja elinvoimainen alue, johon on mahdollista sijoittaa palveluita monipuolisesti.
– Emäntäkoulun alueen asemakaavaehdotus tulee seuraavaksi nähtäville lausuntoja ja muistutuksia varten. Kaavaa pääsee tarkastelemaan kunnan nettisivuilla tiistaista 3.6. lähtien, etusivun Kuulutukset -osion kautta. Järjestämme myös yleisötilaisuuden kaavaehdotuksesta Lakeustalolla 17. kesäkuuta, kertoo kunnanarkkitehti Aatu Jämsä.
Kunnanhallituksen listalla oli lisäksi useita tulevaa valtuustokautta valmistelevia nimeämisiä. Uusi valtuusto nimeää jäsenet toimielimiin 9.6. kokouksessaan.
Tutustu esityslistaan tästä linkistä. Esityslista päivittyy pöytäkirjaksi tarkistuksen jälkeen.
