Kokouskuva Liminka-logolla

Kunnanvaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen

Kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 12. toukokuuta viimeisen kerran tällä valtuustokaudella. Asialistalla oli muun muassa tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2024. Vuoden 2024 tilikauden tulos oli lopulta noin 0,58 miljoonaa euroa alijäämäinen, mutta talouden tasapainottamisessa saatiin kuitekin aikaan positiivisia päätöksiä, joiden ansiosta tulevaisuus näyttää jo valoisammalta.

– Vaikka valtuustokausi nyt päättyykin, Limingassa jatketaan pitkäjänteistä työtä kunnan elinvoiman eteen. Tässä työssä on tukena myös valtuuston kokouksessa hyväksymä elinvoimaohjelma, kertoo hallintojohtaja Päivi Keltanen.

Kokouksessa kuultiin myös kiitokset luottamustehtävissä lopettaville sekä kesäkuussa työnsä aloittaville luottamushenkilöille. Uusi valtuustokausi alkaa 1. kesäkuuta, ja samalla voimaan astuu uusi luottamushenkilöorganisaatiomalli. Uusien lautakuntien toimintaan tutustaan myöhemmin Limingan kunnan uutisissa.

Voit tutustua esityslistaan tarkemmin tästä linkistä. Esityslista päivittyy pöytäkirjaksi tarkistuksen jälkeen.