Kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 24. maaliskuuta, jolloin asialistalla oli seuraavan valtuustokauden alusta voimaan tuleva hallintosääntö. Hallintosäännön valmistelusta vastasi valtuuston nimeämä ohjelmatyöryhmä.
– Kunnan uuden luottamushenkilöorganisaatioon kuuluu jatkossa kolme lautakuntaa, jotka ovat kasvun ja oppimisen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnat sekä elinympäristölautakunta, avaa hallintojohtaja Päivi Keltanen.
Valtuuston kokouksessa jätettiin kuusi valtuustoaloitetta, jotka koskivat muun muassa kunnan kesätyöseteli laajentamista jokaiselle 16–18-vuotiaalle käytettäväksi kerran ennen täysi-ikäisyyttä sekä Lotta-patsaan sijoittamispaikkaa. Lisäksi tehtiin yksi valtuustokysymys, johon vastataan seuraavassa valtuuston kokouksessa 28. huhtikuuta.
Voit tutustua esityslistaan tarkemmin tästä linkistä. Esityslista päivittyy pöytäkirjaksi tarkistuksen jälkeen.
