Kokouskuva Liminka-logolla

Kunnanvaltuusto saa tietoa Lapsiystävällinen kunta -toimintamallista

Kunnanvaltuusto kokoontuu vuoden ensimmäiseen kokoukseen maanantaina 3. helmikuuta. Valtuusto saa muun muassa tiedoksi vastauksen Limingan Vasemmiston valtuustoryhmän valtuustokysymykseen, jossa pyydettiin, että kunnanvaltuutetuille esitellään Unicefin Lapsiystävällinen kunta -toimintamallia sekä kunnan saaman tunnustuksen edellyttämiä tehtäviä. Toiminnan tavoitteena on jokaisen lapsen hyvä elämä, ja Liminka on toimintamallin myötä sitoutunut lapsiystävällisyyden jatkuvaan kehittämiseen sekä lapsen oikeuksien toteuttamiseen.

– Lapsiystävällinen kunta varmistaa esimerkiksi, että lapsella on vaikutusmahdollisuuksia omassa arjessa ja omissa huolissa, ja että jokaisella lapsella on turvallinen aikuinen, joka on kiinnostunut lapsesta. Uuden kaksivuotisen toimintakauden alkaessa on työstetty uusi toimintasuunnitelma tavoitteineen ja toimenpiteineen. Uudessa suunnitelmassa on useita tavoitteita, jotka vastaavat tämän hetken haasteisiin lasten elämässä, kertoo sivistysjohtaja ja Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori Päivi Mäki.

Voit tutustua esityslistaan tarkemmin tästä linkistä. Kokous pidetään Lakeustalon toisen kerroksen kokoustiloissa klo 17.00 alkaen (Liminganraitti 10 C, 2 krs.). Kokousta voi seurata myös livenä kunnan YouTube-kanavalta. Kunnan livelähetykset löytyvät tältä sivulta. Maanantain kokous ilmestyy sivulle lähetyksen alettua.