Lippurivi Ruutikankaan MM-kisoissa.

Limingan ja Lumijoen yhteinen KV-kiihdyttämö -hanke kehittää kansainvälisyys- ja urheilutapahtumaosaamista

Limingassa ja Lumijoella otetaan sysäys matkailun kehittämiseksi elokuussa käynnistyneen KV-kiihdyttämö -hankkeen myötä. Kuntien yhteinen kolmivuotinen hanke liittyy tiiviisti Limingan ja Lumijoen rajalle valmistumassa olevaan kansainväliseen Ruutikankaan ampumaurheilukeskukseen, jossa kisattiin elokuussa ensimmäiset MM-kilpailut.

– Hankkeen tavoitteena on tuottaa monipuolisesti tietoa, jotta alueella osattaisiin parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää Ruutikankaan potentiaalia ja ymmärrettäisiin urheilumatkailun erityispiirteitä, projektipäällikkö Siiri Sarias kertoo.

KV-kiihdyttämö on tiedonvälityshanke, jossa kehitetään matkailuelinkeinoa tuottamalla ajantasaista, tuoreinta tietoa yritysten kansainväliseen tuotteistamiseen ja markkinointiin. Toimenpiteillä tuetaan matkailuyritysten kansainvälisyysosaamista ja palvelutaitojen vahvistumista, erityisesti huomioiden urheilumatkailijoiden kulttuurisia lähtökohtia. Lisäksi edistetään yritysten yhteistyötä ja keskinäisen tunnettuuden paranemista ja tuotetaan tietoa tapahtumien tarjoamasta liiketoimintapotentiaalista.

KV-kiihdyttämö -hanketta rahoitetaan Maaseuturahastosta.

Lisätietoja:

Siiri Sarias
Projektipäällikkö
KV-kiihdyttämö -hanke, Limingan kunta
siiri.sarias@liminka.fi
040-1930259