Limingan kunnan ja erityisesti kunnan matkailusisältöjen sanansaattajaksi on hankittu suloinen pöllömaskotti. Vaan miksi juuri pöllö? Vastaus löytyy vuoden 2026 kulttuuripääkaupunkiohjelmasta, sillä Limingan kunta toteuttaa silloin eurooppalaisen pöllöfestivaalin, European Owl Festivalin. Pöllöjen ystävien ei tarvitse odottaa ensi vuoteen saakka, sillä tapahtuma järjestetään hieman pienemmässä mittakaavassa ensimmäisen kerran jo tämän vuoden lokakuussa.
– Pöllöfestivaali yhdistelee taidetta, tarinoita, kulttuuria ja tiedettä pöllöilytwistillä. Sisältöä ja tekemistä löytyy kaikenikäisille pöllöharrastajille, lintutieteilijöille ja -kuvaajille sekä muille luonnosta ja linnuista kiinnostuneille, hankeasiantuntija Heidi Niemelä avaa tapahtuman sisältöä.
Maskotti paljastuu tarkemmassa tarkastelussa suopöllöksi. Lajivalinnassakaan ei ole kyse puhtaasta sattumasta.
– Kun olimme päättäneet, että maskotin pitää ehdottomasti olla pöllö, pyysimme tarkempaan lajin määritykseen apua Metsähallituksen Joni Partaselta. Hän suositteli valitsemaan lajiksi juuri suopöllön, sillä ne viihtyvät Limingassa todellisuudessakin hyvin, kertoo Limingan kunnan elinvoimajohtaja Teemu Haapala.
Nyt suopöllö on lehahtanut Liminkaan, ja sen seikkailuja pääsee kesän aikana seuraamaan lämminhenkisessä matkailusarjassa, joka julkaistaan Visit Limingan sosiaalisen median tileillä.
– Pöllö on utelias kaveri, joka haluaa tutustua uuteen asuinsijaansa huolella. Heinäkuusta lähtien pöllöä voi bongailla Visit Limingan Instagram- ja Facebook-tileillä perjantaisin, vinkkaa matkailupäällikkö Hanna-Leena Rumpunen.
Kesän jälkeen, kunhan pöllö on ensin päässyt kotiutumaan Liminkaan, hänet voi tavata myös kunnan järjestämissä tapahtumissa.
Pöllön nimikisa käynnistyy – osallistujien kesken arvotaan palkinto
Suopöllön seikkailut käynnistyvät heinäkuun alkupuolella. Sitä ennen reippaalla ja ystävällisellä pöllöllä täytyy kuitenkin olla nimi! Kaikki halukkaat voivat toimittaa nimiehdotuksia juhannukseen, 20. kesäkuuta saakka nimeämislomakkeen kautta. Voittava ehdotus palkitaan 50 euron arvoisella lahjakortilla, jonka voi käyttää Limingan kesätapahtumiin, Lakeuden Lähteellä pulikointiin tai Paintball Areenalla.
Pöllön lopullisen nimen päättää Limingan kunnan viranhaltijoista koostuva pöllöraati. Nimi paljastetaan ensimmäisen pöllövideon julkaisun yhteydessä.
Jätä nimiehdotuksesi viimeistään 20.6. tämän linkin kautta.
