Limingassa ja Kempeleessä on jälleen etsitty vuoden lapsiystävällisintä tekoa. Palkitseminen liittyy UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malliin, jonka tavoitteena on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja lasten hyvinvointia kunnissa.
Ensimmäisessä vaiheessa kuntalaiset saivat ehdottaa oman kuntansa vuoden 2025 lapsiystävällisintä tekoa. Lapsiystävällinen teko voi olla esimerkiksi lapsen oikeuksia, osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia parantavaa toimintaa. Kummassakin kunnassa esiraadit kävivät läpi ehdotukset ja valitsivat jatkoon menevät teot. Aikaisemmin palkittuja tekoja ei laitettu uudelleen ehdolle. Esiraadeissa oli mukana lapsia.
Äänestys vuoden lapsiystävällisimmästä teosta päättyi perjantaina 14.11.2025. Äänestää saivat kaikki alle 18-vuotiaat lapset. Molempien kuntien voittajat palkittiin yhteisessä tilaisuudessa Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2025 Kempele Akatemialla.
Limingan vuoden lapsiystävällisenä tekona palkittiin nuorten elokuvaretki Stariin

Liminkalaiset lapset ja nuoret osallistuivat äänestykseen aktiivisesti, sillä ääniä saatiin yhteensä 1514 kappaletta. Äänestysvaiheessa oli mukana viisi tekoa, joista kaksi nousi ylitse muiden. Toisen sijan saavutti 428 äänellä Tähdet-lapsikuoro. Seurakunnan järjestämä maksuton kuoro kokoaa lauluharrastuksen pariin viikoittain yli sata lasta. Kuoro esiintyy myös tilaisuuksissa ja tarjoaa näin esiintymiskokemuksia lapsille.
Voiton äänestyksessä vei 481 äänen turvin nuorten elokuvareissu Stariin. Reissuun saatiin lahjoitus LC Kultasirkuilta, ja varsinaisen retken käytännön toteutuksesta vastasi Limingan nuorisopalvelut. Osallistujat saivat kuljetuksen elokuviin ja retken hinta oli osallistujaa kohden edullisesti viisi euroa. Katsottavaksi elokuvaksi valikoitui Vaina 2.
– LC Kultasirkkujen ja nuorisopalveluiden yhteisponnistuksena toteutettu Limingan vuoden 2025 lapsiystävällisin teko toteutui kuntamme strategian hengessä: teemme yhdessä, palkinnosta toteaa Limingan kunnan LYK-koordinaattori ja sivistysjohtaja Päivi Mäki.
LC Kultasirkkujen edustajat, viime kauden presidentti Terttu Jukuri ja kuluvan kauden presidentti Kaisa Laaninen, olivat iloisia siitä, että palkitsemisen kautta heidän hyväntekeväisyystyönsä saa näkyvyyttä, koska usein hyvä työ jää näkymättömiin taustalle. Presidentit olivat vastaanottamassa kiertopalkintoa ja diplomia yhdessä nuorisopalvelupäällikkö Mika Niemisen kanssa.
Kempeleen vuoden lapsiystävällisin teko on avoimen päiväkodin maksuttomat kerhot ja lounaat.
Lue lisää Lapsiystävällinen kunta -toimintamallista sivuiltamme.
