Kirjaston työntekijä lukee lapsille kirjaa.

Limingassa lukeminen luistaa – lainaustilastoissa mitalisija!

Yleisten kirjastojen valtakunnalliset tilastot vuodelta 2024 on julkaistu. Tilastojen valossa Limingan asukkaat olivat vuonna 2024 Suomen toiseksi ahkerimpia kirjaston käyttäjiä. Limingan edelle tilastoissa nousi vain Kauniainen, joka on pitänyt tilaston ykkössijaa vuosia.

Tilastojen mukaan jokainen liminkalainen lainasi kirjastosta vuoden aikana keskimäärin 26 lainaa. Lainoista suurin osa on kirjalainoja, mutta myös lehtiä, nuotteja, CD-levyjä ja elokuvia lainataan jonkin verran. Koko maan keskiarvo lainoissa on 15 lainaa per asukas. Lisäksi liminkalaiset ovat myös ahkeria kirjastokävijöitä, keskimäärin jokainen liminkalainen kävi kirjastossa 11 kertaa vuoden aikana, maan keskiarvon ollessa 9 käyntiä per asukas.

Limingan keskimääräinen lainamäärä verrattuna valtakunnalliseen keskiarvoon: ylähyllyllä 26 kirjaa ja alahyllyllä 15.
Kuvassa liminkalaisten keskimääräinen lainamäärä verrattuna valtakunnalliseen keskiarvoon kirjahyllyyn havainnollistettuna.

Limingan kirjasto on tehnyt lainaennätyksiä useamman vuoden koronapandemian jälkeen. Vuodesta 2023 lainaus nousi nyt kuitenkin huikeat 10 prosenttia!

– Limingassa hienoihin lainalukuihin vaikuttaa kunnan nuori ikärakenne, lapset ja nuoret ovat aktiivisia lainaajia ja kirjaston käyttäjiä. Limingan kirjalainoista 67 prosenttia on lasten ja nuorten kirjoista, kertoo kirjastonhoitaja Sanna Näätänen.

Lisäksi lainauksiin on vaikuttanut yhteistyö Oulun kaupunginkirjaston kanssa. Oulun pääkirjaston remontin ajan Oulun kirjoja on ollut lainattavissa myös Limingan kirjastosta. Näin on helpotettu Oulun varastointipainetta remontin ja väistötilojen aikana. Oulun kirjojen sijoitus Liminkaan on monipuolistanut hyllyssä paikalla olevien kirjojen tarjontaa ja parantanut etenkin suosituimpien lastenkirjojen saatavuutta. Tämä yhteistyö päättyy tänä vuonna, kun Oulun uusi pääkirjasto Saari avataan syksyllä 2025.

Limingan kirjaston oma valikoimakin on monipuolinen, mutta etenkin Oulun pääkirjaston avaamisen jälkeen kannattaa muistaa kirjojen ja muun aineiston varausmahdollisuus. Asiakkaat voivat tehdä varauksen OUTI-verkkokirjaston kautta, henkilökohtaisesti kirjastossa tai puhelimitse, eikä se maksa asiakkaalle mitään.

– Varattu aineisto voi tulla luoksesi mistä tahansa OUTI-kirjastosta. Et siis joudu jatkossakaan tyytymään pelkästään niihin kirjoihin tai cd-levyihin, joita Limingassa sattuu parhaillaan olemaan hyllyssä!

Tervetuloa kirjaston mitalikahveille!

Lainaustilastojen upeaa hopeasijaa kirjasto haluaa juhlistaa yhdessä asiakkaiden kanssa. Tervetuloa mitalikahveille Limingan ja Tupoksen kirjastoihin torstaina 24.4. klo 16–18, kutsuu kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala.