Suunnittelu- ja konsultointiyritys WSP on julkaissut kuntien elinvoimaa arvioivan tutkimuksen. Alueiden tutkimus on vuosittain julkaistava vertailu, jossa kuntia vertaillaan inhimillisen pääoman, tuottavuuden ja talouden sekä vihreän rakennemuutoksen kategorioissa. Nämä kategoriat jaetaan vielä edelleen 22 eri indikaattoriin, joista esimerkkinä väkiluku, työllisyysaste ja päästöjen vähenemä asukasta kohden.
Liminka on vertailun perusteella Oulun seudun kolmanneksi elinvoimaisin kunta. Valtakunnallisesti Limingan sijoitus on 36. ja naapurikunnista edelle menevät vain Kempele, jonka sijoitus on viidestoista sekä Oulun kaupunki, joka yltää 20. sijalle.
– Limingan vahvuuksiin lukeutuvat etenkin nuori ja koulutettu väestö, korkea syntyvyys sekä työllisyysaste, summaa kunnanjohtaja Pekka Rajala.
WSP nimeää lähijunaliikenteen kaupunkiseudulliseksi vetovoimatekijäksi. Maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksessa (MAL-sopimus) esitettiin Limingan ja Iin asemakeskusten kehitykseen yhteensä 7,4 miljoonan euron rahoitusta, josta valtio kattaa puolet. Lähijunaliikenteen käynnistyminen vahvistaisi Limingan elinvoimaa entisestään vähentämällä päästöjä.
– Limingan ilmasto- ja ympäristöohjelman laadinnan yhteydessä toteutetussa Hinku-laskelmassa selvisi, että liikenteen päästöt ovat kunnan suurin päästölähde. Liminka on pendelöintikunta ja suuri osa väestöstämme liikkuu päivittäin töihin naapurikuntiin, erityisesti Ouluun ja Raahen. Tieliikenteen päästöjen alentamisen kannalta avainasemassa on aktiivinen joukkoliikenteen kehittäminen sekä lähijunan voimallinen edistäminen seudulla, avaa kehityspäällikkö Laura Kelhä.
Elinvoiman kehitystä ohjaava ohjelma valmistuu loppuvuodesta
Limingassa satsataan elinvoimaan myös syksyllä käynnistyneen elinvoimaohjelman valmistelun kautta. Ohjelma on ensimmäinen laatuaan, ja sen laatimisen tueksi on valittu ulkopuolinen asiantuntijataho, kunta- ja aluekehitystyöhön keskittynyt konsulttitoimisto MDI. Asiantuntijataho vastaa erityisesti elinvoimaohjelman prosessin juoksutuksesta ja valmistelun tuesta, järjestettävien työpajojen järjestelyistä sekä fasilitoinnista.
– Elinvoimaohjelman tavoitteena on määritellä Limingan elinvoimaisuuden tavoitetilaa sekä erilaisia toimenpiteitä vuosille 2025–2030. Ohjelman on määrä valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä, kertoo elinvoimajohtaja Teemu Haapala.
Ohjelmatyössä on panostettu yrittäjien, päättäjien, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien osallistamiseen. Syyskuussa kaikki halukkaat pääsivät antamaan näkemyksiään Limingan elinvoimaan vaikuttavista tekijöistä elinvoimakyselyn kautta. Kysely oli suosittu, ja vastauksia kertyi yli 300 kappaletta.
– Vastausten määrä löi meidät mutta myös MDI:n porukan ällikällä! Tavoitteena on laadukas, napakka ja aidosti toimintaa ohjaava ohjelma, ja kyselytulokset auttavat meitä saavuttamaan tämän tavoitteen, Kelhä iloitsee.
Kyselyn tuloksia tullaan avaamaan tarkemmin loppuvuoden aikana aiheelle omistetussa blogikirjoituksessa.
