Linnukkatien kävelyn ja pyöräilyn väylän hankkeen työmaa jää talvitauolle

Linnukkatien hankkeen pääurakoitsija Destia on saanut tälle syksylle sovitut työvaiheensa valmiiksi elokuun loppuun mennessä. Työmaa jää sen jälkeen tauolle talveksi.

– Syyskuun ensimmäisen viikon alkupuolella on tehty valaistukseen liittyviä lisätöitä urakka-alueen ulkopuolella, keskustan liikenneympyrän ja koulun välillä. Kesällä 2025 Destia tekee vielä kivitöitä ja kunta päällystystöitä Linnukkatiellä, kertoo Minna Perätalo Destialta.

Hankkeen alueella on tehty tänä kesänä vesi- ja viemäriverkoston saneeraustöitä Limingan Vesihuollon toimesta, jonka vuoksi kivi- ja päällystyöt siirtyvät seuraavalle kesälle. Näin vältetään mahdollisia painumia tiessä. Tien varren viihtyisyyteen on kuitenkin jo panostettu, sillä ajoväylän ja kävelyn ja pyöräilyn väylän väliin on istutettu koivun taimia.