Löylykauha heittää vettä kiukaalle.

Rantakylässä pääsee jälleen löylyihin

Limingan Rantakylässä saunottiin kevättalvella yleisessä avantosaunassa. Sauna lähti kesäteloille ennen vappua, mutta vielä tänä iltana Limingassa pääsee jälleen löylyihin. Sauna toimii samalla periaatteella kuin talvellakin, mutta sauna ja sen taustalla toimiva yritys ovat uusia. Bastusaunan saunaan mahtuu kerrallaan kymmenen henkilöä, eli paikkamäärä on tuplaantunut.

Ilkivallan ja väärinkäytösten ehkäisemiseksi saunaa kohti suunnataan valvontakamera. Kameravalvonnasta on ilmoitettu saunan seinässä ja valvonnasta vastaa yrittäjä.

– Mökkikokemus koostuu pitkälti saunomisesta ja uinnista. Pystymme Rantakylän saunan kautta tarjoamaan liminkalaisille ja muille alueella liikkuville elämyksen järvenrantamökistä ilman, että tarvitsee ostaa omaa hirsihuvilaa, kertoo Tikua Oy:n yrittäjä Tuomo Kyngäs.

Näin sauna toimii

Löylyihin mahtuu kerrallaan kymmenen henkilöä, eikä saunaa voi varata ennakkoon. Kaikki tarvittava polttopuista lähtien löytyy paikalta. Sauna lämpenee itsepalveluperiaatteella noin 10 minuutissa.

Saunomisen kertamaksu on 6,90 euroa per henkilö. Maksu tapahtuu Mobile Paylla saunan seinässä olevaan numeroon. Saunomisaika on maksimissaan kaksi tuntia per henkilö. Jos asiakkaita on paljon, omaa saunavuoroa täytyy jonottaa. Saunalla eikä myöskään kunnan pukuhuoneissa ole peseytymismahdollisuutta. Saunoessa täytyy käyttää uimapukua.

Vaatteet voi kesäaikaan vaihtaa uimarannan pukukopeissa, mutta myös saunan eteisestä löytyy vaatteiden vaihtoon tarkoitettu, verholla muusta tilasta erotettava soppi. Kunta huolehtii uintipaikasta ja pukukopeista, mutta saunan huollosta, polttopuista ja kunnossapidosta vastaavat saunayrittäjät. Saunojia pyydetään myös huolehtimaan siitä, että paikat pysyvät siisteinä seuraaville käyttäjille.

– Saunareissulle kannattaa ottaa mukaan laudeliina, pyyhe sekä tietysti juotavaa kehon kuivumista ehkäisemään. Toivotamme kuntalaisille hyviä löylyjä!