Kunnanhallitus valitsi jäsenet vaalilautakuntiin

Eilen kokoontunut kunnahallitus hyväksyi metsänhoitotyöt Mustavarispuistossa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lausunnon mukaisesti, kertoo hallintojohtaja Päivi Keltanen. – Myös lausunto junien kulunvalvonnan tärinästä johtuvan nopeusrajoituksen aktivointiehdon muuttamisesta hyväksyttiin

Linun aukioloajat muuttuvat

Nuorisotila Linun aukioloaikoihin on tullut muutoksia, kertoo nuoriso-ohjaaja Kaisa Virtanen. – Linun 1.–6.-luokkalaisille suunnattu aukioloaika on siirretty maanantailta keskiviikolle. Maanantaisin nuorisopalveluiden henkilöstö käyttää tuon ajan

Limingan elämänkaaren mukainen hyvinvointisuunnitelma on julkaistu!

Limingan kunnanvaltuusto hyväksyi hyvinvointisuunnitelman vuoden 2022 viimeisessä kokouksessaan joulukuussa. Elämänkaaren mukaisesti rakentuvaa hyvinvointisuunnitelmaa on työstetty vuosi. Hyvinvointisuunnitelmatyön vastaavana viranhaltijana toiminut sivistysjohtaja Päivi Mäki taustoittaa prosessia. –

Ilmoittaudu mukaan rahoitusiltaan!

Limingan kunta järjestää yhteistyössä Limingan Yrittäjät ry:n kanssa rahoitusillan Liminganlahden luontokeskuksella keskiviikkona 8.2.2023 klo 18–21. – Tilaisuus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille yrittäjille. Tule kuulemaan