Vaikka rakentamisen tahti on viime vuosina hieman tasaantunut, ei Limingassa ole suinkaan pysähdytty. Rakennusvalvonnan tilastot osoittavat, että pientalorakentaminen jatkuu vakaana, ja uusia suuria hankkeita on
Limingan koulujen pihapiireissä alkaa 1.1.2026 pysäköinninvalvonta
Limingan peruskoulujen ja lukion pihapiireissä käynnistyy 1.1.2026 alkaen yksityinen pysäköinninvalvonta. Pysäköintiä valvoo ParkkiPate Oy. Muutoksen taustalla on turvallisuuskysymykset. – Autoja on parkkeerattu epävirallisille pysäköintialueille koulujen
Blogi: Meidän Liminka – yhteinen purjehdus
Uusi valtuusto on suorittanut neitsytmatkansa Liminka-laivalla. Kotisatamaa ei kuitenkaan näy, sillä uusi suunta ja tulevaisuus ovat usvan peitossa. Kun katsoo merisäätä ja lähivuosien myrskyennusteita, eivät
Kunnanvaltuusto käsittelee maapoliittisen ohjelman päivitystä
Kunnanvaltuusto kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 10. marraskuuta. Asialistalla on tuolloin muun muassa tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2026. Kunnanhallitus esitti valtuustolle, että tulovero pysyisi ensi
Nuorisotalojen aukioloajat viikolla 46
Hei! Tässä viikon 46 nuokkari aukiolot. Nuokkarille ovat tervetulleita itse kukanenkin! Linu: Olemme pitämässä houkutuspolkuja ti-to, joten nuokkari kiinnni. Huiske: Pe 14.11. 1-6lk klo 14-17
Asiakkaat äänessä: Limingan kirjastokyselyn tuloksissa toistui tyytyväisyys palveluun ja henkilökuntaan
Limingan kirjasto pyysi alkusyksystä asiakkaitaan kertomaan kokemuksistaan kirjastopalveluista. Asiakastyytyväisyyskyselyyn vastasi 137 asiakasta Limingasta ja Tupoksesta, ja tulokset kertovat vahvasta luottamuksesta ja arvostuksesta paikallisia kirjastoja kohtaan.
KV-Kiihdyttämö – hanke kutsuu matkailuyritykset kehittämään digitaalista näkyvyyttä ja kansainvälistä tavoittavuutta!
KV-Kiihdyttämö -hanke järjestää Limingassa kaksi maksutonta työpajaa, joissa matkailuyrittäjät pääsevät kehittämään yrityksensä digitaalista löydettävyyttä, verkkosisältöjä ja kansainvälistä näkyvyyttä. Työpajoissa tehdään ohjattuja harjoituksia, hyödynnetään tekoälytyökaluja ja
Limingassa voi pian tilata lounasta kotiin tai työpaikalle!
Marraskuussa toimintansa aloittava verkkokauppa ja lounasruokien kuljetuspalvelu tuo ateriat suoraan tilaajan luokse Limingan keskustan alueella ja Tupoksessa. Tarkemmin sanottuna toimitusvyöhykkeeseen kuuluvat postinumeroalueet 91900 ja 91910.
Liikuntafoorumi 18.11. Lakeustalolla – liikuntatietoa arkeen ja osallistumisen mahdollisuuksia!
Vuoden 2025 liikuntafoorumi järjestetään tiistain 18. marraskuuta klo 17.30 alkaen Lakeustalon toisen kerroksen Kramsu-, Kokko- ja Toppila-neuvottelutiloissa. Lakeustalon osoite on Liminganraitti 10, 91900 Liminka, ja
Kunnanhallitus päätti sivistysjohtajan virkaan haastateltavat
Limingan kunnanhallitus kokoontui tiistaina 4. marraskuuta, jolloin asialistalla oli muun muassa veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2026. – Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että tuloveroprosentti sekä kiinteistöveroprosentit pysyvät ensi
Vuoden viimeisen kuntatiedotteen teemana on yhdessä tekeminen
Vuoden neljäs ja viimeinen kuntatiedote jaetaan tänään liminkalaisiin koteihin Rantalakeus-lehden välissä. Kunnanjohtaja Pekka Rajala kuvaa pääkirjoituksessaan viranhaltijoiden, luottamushenkilöiden ja kuntalaisten yhteistä purjehdusmatkaa. Merellä on tarjolla
Lapsiystävällisimmän teon valinta on edennyt äänestysvaiheeseen
Liminka ja Kempele etsivät yhdessä oman kuntansa vuoden 2025 lapsiystävällisintä tekoa. Asukkaat saivat aikaisemmin jättää ehdotuksia kunnan nettisivujen kautta. – Limingassa ehdotuksia tuli seitsemän, joista
Blogi: Sensitiivinen vuorovaikutus ja leikin voima – varhaiskasvatuksen laadun ytimessä
Varhaiskasvatuksen laatu rakentuu monesta palasesta: toimivista rakenteista, pedagogisesta suunnitelmallisuudesta ja turvallisesta oppimisympäristöstä. Kuitenkin kaiken ytimessä ovat tekijät, joita ei voida korvata millään rakenteella tai menetelmällä
Nuorisotalojen aukioloajat viikolla 45
Hei! Tässä viikon 45 nuokkari aukiolot. Nuokkarille ovat tervetulleita itse kukanenkin! Linu: Ti 4.11 7lk-17v klo 17-20 Pe 7.11. 1-6lk klo 14-17 ja 7lk-17v klo
Kunnanhallitus käsittelee ensi vuoden veroprosentteja
Limingan kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 4. marraskuuta. Asialistalla on tuolloin muun muassa talousarvion toteutuminen sekä veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2026. – Talousarvion toimintatuotot ovat olleet
Limingan asuntoluokkaluokitus on Suomen toiseksi parhaalla tasolla
Liminka säilytti Suomen Hypoteekkiyhdistyksen vuoden 2025 asuntoluokkaluokituksessa tason BBB, joka on keskitason yläpuolella. A-luokkaan ylsi tällä kertaa yhteensä 13 kuntaa, ja Pohjois-Pohjanmaalla tätä tasoa edustavat
Tupoksen esiopetuksessa vietettiin läheistenpäivää
Tupoksen esiopetuksessa Taikatalolla vietettiin perjantaina 17. lokakuuta läheistenpäivää. Taikatalon ovet olivat avoinna ja lasten läheiset saivat tulla tutustumaan esiopetuksen arkeen ja päivän touhuihin. Tuulentuvan ryhmälle
Linnukkatielle valmistui liikuttavan hyvä kävelyn ja pyöräilyn väylä
Linnukkatielle valmistui tänä kesänä kauan odotettu, uusittu kävelyn ja pyöräilyn väylä. Edellisenä vuonna tehtiin rakennekerrosten rakentamista murskenpinnalle saakka, jonka jälkeen jäätiin talvitauolle. Tänä vuonna viimeisteltiin
Nuorisotalojen aukioloajat viikolla 44
Hei! Tässä viikon 44 nuokkari aukiolot. Nuokkarille ovat tervetulleita itse kukanenkin! Linu: Ti 28.10 1-6lk klo 13:15-16 ja 7lk-17v klo 17-20 To 30.10 1-6lk klo
Elinvoimablogi: TE-palvelut siirtyivät kunnalle – työhönvalmentajan kokemus muutoksesta työarjessa
Vuosi 2025 jää mieleen uuden aikakauden alkuna, kun TE-palvelut siirtyivät valtiolta kunnille 1.1.2025. Samalla TE-toimistot lakkautettiin, ja työllisyyspalveluista tuli osa kunnan peruspalveluja. Tämä muutos näkyy
