Kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 20. toukokuuta, jolloin asialistalla oli talouden seurannan osavuosikatsaus vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden osalta.
– Valtuustolle esiteltiin talouden näkymiä tulevalle vuodelle sekä osavuosikatsaus tammi-maaliskuun osalta. Kunnan väestökehitys on positiivista, työllisyystilanne verrattain hyvä ja korkotaso on maltillistunut. Talouden tasapainottamistoimet ovat kuitenkin tarpeen, sillä alkuvuoden toteuman perusteella vaikuttaa olevan riski, että muutoin kuluvan vuoden vuosikate painuu negatiiviseksi, kertoo talousjohtaja Lasse Siekkinen.
Lisäksi kokouksessa annettiin kuusi valtuustoaloitetta, jotka etenevät kunnanhallituksen jatkovalmisteluun.
Voit tutustua esityslistaan tarkemmin tästä linkistä. Tiedosto päivittyy pöytäkirjaksi tarkastuksen jälkeen.
