Anniina Oinas-Kärkkäinen ja ympäristöblogin grafiikka.

Ympäristöblogi: Ihmisen kokoisia ympäristötekoja

Liityin Karpaloniemen Marttojen jäseneksi alkuvuodesta 2025. Liittymiseen innosti hyvin markkinoitu toimintakalenteri, joka pursusi mukavaa tekemistä. Ajattelin, että uuden yhdistyksen toimintaan mukaan lähteminen olisi helpompaa kuin pitkän historian yhdistyksiin, joissa tavat ja ihmiset ovat jo kovin vakiintuneita.

Olin oikeassa, ja marttailu on yllättynyt positiivisesti jo monessa asiassa. Ehkä eniten kuitenkin siinä, miten olennainen arvo kestävyys on kaikessa Marttojen toiminnassa.

Karpaloniemen Martat on Limingan kunnalle mitä erinomaisin ilmastolähettiläs. Valtakunnallisesti Marttojen toiminnan tavoitteet ovat vaihdelleet yhteiskunnan tarpeiden mukaan. 2020-luvulla marttailun keskiössä on sujuva arki, joka soljuu sopusoinnussa ympäristön ja luonnon kanssa.

Kestävään ja ekologiseen elämäntyyliin liitetään herkästi äärimmäisyys, jopa anarkia. Ajatellaan, että ollakseen ilmastokelpoinen kansalainen, tulisi ryhtyä vegaaniksi, luopua täysin lentämisestä, lakata kuluttamasta ja pyrkiä kohti omavaraisuutta.

Ei ole kuitenkaan realistista, saati kenenkään etu, että heittäytyisimme kaikki viljelemään omat ruokamme ja kehräämään villat vaatteisiimme. Yhteiskunnan perustoimintojen pyöriminen edellyttää talouden rattaiden pyörimistä. Olennaista on pyörittää rattaita tavoilla ja resursseilla, jotka eivät kiihdytä ilmastonmuutosta ja luontokatoa.

Me kansalaiset olemme myös kuluttajia, ja kuluttajina teemme valintoja parhaimmillaan useita kertoja päivässä. Valintamme lähettävät jatkuvasti signaaleja politiikkaan ja markkinoille, missä ilmaston kannalta isot päätökset lopulta tapahtuvat.

Tarvitsemme siis aivan tavallisten ihmisten arkisia ympäristötekoja. Kestävä arki on meidän kaikkien ulottuvilla, ja sen vaaliminen ja normalisoiminen jokaisen suomalaisen velvollisuus.

Kestävän arjen pioneereina Martoilla onkin meille jokaiselle jotain annettavaa.

Jos harrastat arkiaskareita, välität luonnosta ja lähiympäristöstä ja haluat tutustua uusiin ihmisiin, tule mukaan toimintaan! Opetellaan yhdessä kokkaamaan enemmän kasvisruokaa, fileoimaan ahvenia ja parsimaan vanhat villasukat uuteen uskoon.

Ja koska elämä ei saa olla liian vakavaa, muistetaan Martoissa vaalia myös henkistä hyvinvointia. Kestäviä kotitaloustaitoja harjoitellaan aina sopivan rennolla otteella, ja välillä käydään lenkillä, saunomassa tai vaikka kulttuuririennoissa.

Käy tutustumassa Karpaloniemen Marttojen toimintakalenteriin ja tule rohkeasti mukaan! Löydät yhdistyksen sivut tämän linkin kautta.

Kirjoittaja on Karpaloniemen Marttojen tuore jäsen ja Marttojen ilmastotyöstä vaikuttunut Anniina Kärkkäinen-Oinas. Anniina on 36-vuotias kolmen pojan äiti, jota kiinnostaa kestävämpi lapsiperhearki. Anniina on vanhempainvapaalla energia-alan viestintäpäällikön työstä.