Arboretumissa ja Jutkokylällä talkoiltiin puistojen ja ilmaston hyväksi lukiolaisten voimin

Alakestilän Arboretumissa oli jo kesän tuntua, kun Limingan lukion 1.-2. vuoden opiskelijat osallistuivat kunnallistekniikan liikelaitoksen järjestämiin jokavuotisiin haravointi- ja siistimistalkoisiin tiistaina 21. toukokuuta. Ulkoilun ja reippaan hyötyliikunnan lisäksi talkoopäivään kuuluivat tietenkin pullakahvit ja paistetut makkarat paviljongin suojissa.

– Arboretumin talkoot on pitkäaikainen ja vuosittainen perinne, jossa kunnan eri osastoilta on kutsuttu porukkaa keväisinä päivinä haravoimaan ja siistimään kunnan vuokraamaa puistoaluetta yhdessä oman henkilöstömme kanssa. Viime vuosina talkoilemassa on ollut pääosin lukiolaisia. Suuret kiitokset heille siitä, iloitsee maisemasuunnittelija ja kunnallistekniikan liikelaitoksen johtaja Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi.

Kunnallisneuvos Kalle Arvola perusti Arboretumin 1930-luvulla, ja se on Suomen kolmanneksi vanhin puulajipuisto. Puistossa kasvaa lähes 200 erilaista puuvartisten kasvilajien muotoja, muunnoksia, lajikkeita tai alalajeja. Lisätietoja Alakestilän Arboretumista löydät tästä linkistä.

Jutkokylällä ahkeroitiin myös samana päivänä viihtyisämmän lähiympäristön ja luonnon puolesta, kun lukiolaisten ilmastotyöryhmä istutti Jutkokylän puistoalueille 160 kappaletta Siikalakeuden metsänhoitoyhdistyksen lahjoittamia puiden taimia. Istutuksia valvoi ja ohjeisti Petri Onkamo metsänhoitoyhdistykseltä.