Linnukan päiväkodilla on pitkin toimintakautta heitetty silloin tällöin kuperkeikkaa! Kyse ei ole perinteisestä tempusta, vaan päiväkodin omasta toiminnasta, joka on saanut nimensä vaihtuvasta ja monipuolisesta
Kategoria: Kasvatus ja koulutus
Oppilaita ja eskareita kuljettanut pikkubussi kolaroi – alhainen vauhti, ei isoja vahinkoja
Pikkubussi kolaroi tänä aamuna noin klo 9 aikaan Limingassa Letontiellä. Bussi ajoi palvelulinja 1:n reittiä, joka kuljettaa myös koululaisia ja eskareita Tupoksen koululle, kertoo sivistysjohtaja
Katrin päiväkodin retkipäivä Liminganlahden luontokeskuksella
Huhtikuista aamupäivää valaisee pilvien raosta kimaltavat auringonsäteet, aamiainen on nautittu ja Liminganlahden lintutornin pihassa käy kuhina. Kiipeilyteline on aktiivisessa käytössä, kun Hulivilit-ryhmän lapsia kieppuu, kiipeilee,
Lapsi loukkaantui Karintiellä sattuneessa onnettomuudessa
Linnukan päiväkodin edessä, Karintiellä, on sattunut tänään puolen päivän aikaan onnettomuus, kertoo sivistysjohtaja Päivi Mäki. – Onnettomuudessa oli mukana esioppilas, joka oli onnettomuuden sattuessa huoltajansa
Tutustuminen esiopetukseen lähestyy!
Ensi syksynä esiopetuksen aloittavat lapset ja heidän huoltajansa ovat tervetulleita tutustumaan esiopetukseen perjantaina 5.5. klo 9.00–10.00. – Perheet saavat tiedon esiopetusyksiköstä ja -ryhmästä ennen tutustumisen
Koulukiusaamisesta some-ilmiöihin, päihteistä turvalliseen arkeen – lähetä kysymyksesi ennakkoon ja osallistu webinaariin!
Limingan kunta ja Vanhempainliitto ry järjestävät yhdessä neljän webinaarin sarjan, joka on suunnattu koululaisten vanhemmille ja kasvattajille, kertoo sivistysjohtaja Päivi Mäki. – Ensimmäisen webinaarin aiheena
Poppaskonstit käytössä – “Töitä tehdään tosissaan, mutta leppoisasti ja leikkimielellä!”
Poppaskonsteja-rekrytointikampanja starttaa Limingassa myös tänä keväänä värikkäine sateenvarjoineen! Kokemuksistaan pääsevät kertomaan viime syksynä Limingan kunnan palvelukseen tulleet varhaiskasvatuksen erityisopettajat: Millainen rekryprosessi oli? Millaista työ on
Väärä tieto leviää nopeasti ja huolestuttaa perheet – aina kuitenkaan kaikkea ei voi kertoa
Tupoksen koulun oppilaiden vanhemmat ovat olleet yhteydessä koulun tiedottamislinjasta, kertoo sivistysjohtaja Päivi Mäki. – Koululla on sattunut kaksi tapaturmaa, joissa on ollut asianosaisena alaikäinen lapsi.
Nallesairaala vieraili Aapin päiväkodissa
Limingan Aapin päiväkodissa on toiminut eilen ja tänään Nallesairaala, kun nallelääkärit avasivat vastaanottonsa. Potilaat saapuivat paikalle huoltajiensa kanssa. Nalleilla oli monenlaisia terveyshuolia: osa poti nuhaa,
Nuorisokahvilan toimintaan muutoksia
Nuorisokahvilan ikärajassa tapahtuu muutoksia 14.3. alkaen. Nuorisokahvila on tarkoitettu nuokkareiden yläikärajan ylittäneistä 2. asteen opiskelijoista ja vastaavasta ikäryhmästä aina 29-vuotiaisiin saakka. Viikolla 10 Nuorisokahvila on
Lintuvisa koululaisille Liminganlahdella
Liminganlahden Ystävät ry järjestää yhdessä Liminganlahden ja Tupoksen koulujen, Limingan luontokoulun sekä Limingan seudun riistanhoitoyhdistyksen ja Limingan osuuspankin kanssa Liminganlahden lintuvisan peruskoululaisille. – Lintuvisassa tunnistetaan
Limingan lukion ja Limingan seudun musiikkiopiston tilat vihittiin käyttöön – katso kuvat!
Limingan lukion ja Limingan seudun musiikkiopiston tiloissa juhlittiin vihkiäisiä maanantaina 20.2.2023. Tilat vihki käyttöön ylijohtaja Petri Lempinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Limingan lukion penkkarihumua 2023
Limingan lukion penkkareita vietettiin koristellun lukion ja viimein valmistuneen uuden ykköskerroksen ja Heikki Sarvela -salin tiloissa 9.2.2023. Aamusta alkaen musiikki pauhasi, ja abiturientit kiertelivät näyttäytymässä
HaLi-ohjaajahaku lukuvuodelle 2023–2024 on käynnissä!
HaLi-ohjaajahaku lukuvuodelle 2023–2024 on käynnissä! Voit ilmoittautua HaLi-harrastustoiminnan ohjaajaksi 26.2. mennessä, kertoo HaLi-hankekoordinaattori Linda Jaakkola. – HaLi-toimintaan ohjaajiksi ovat tervetulleita yksityiset henkilöt, yritykset, paikalliset seurat,
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut muuttuvat 1.3.2023 alkaen
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia (1503/2016) muutetaan 1.3.2023 siten, että asiakasmaksuja alennetaan korottamalla maksujen perusteena olevia tulorajoja 33 prosenttia. Maksujen perusteena oleva maksuprosentti säilyy ennallaan (10,7 prosenttia). Varhaiskasvatuksen
Menoa ja melskettä tutustumispäivänä Limingan lukiossa
Tammikuun 24. päivänä Limingan lukiossa järjestettiin tutustumispäivä Limingan ja sen lähialueiden yhdeksäsluokkalaisille. Tutorien johdolla noin kaksisataa yhdeksäsluokkalaista kiersi muun muassa opettajien, rehtorin, koulukuraattorin sekä opiskelijoiden
Limingan kouluissa vietetään maanantaina sovinnonpäivää
Marraskuussa Martin-päivän tienoilla vietettävän Ahtisaari-päivän perinne on toteutettu vuodesta 2019 Limingan kouluissa aivan erityisellä tavalla, kertoo sivistysjohtaja Päivi Mäki. – Sovittelijanpäivää vietetään Limingassa tammikuun 30.
Tupoksen koulun onnettomuus puhuttaa liminkalaisia – “Tapahtumaan ei epäillä liittyvän rikosta”
Maanantaina tapahtunut Tupoksen koulun oppilaan loukkaantuminen on koskettanut syvästi koko Tupoksen koulun väkeä. Tapahtuma herättää monenlaisia kysymyksiä myös koulun oppilaiden vanhempien ja kuntalaisten keskuudessa. –
Limingan kunnan esiopetukseen ilmoittautuminen on käynnissä
Vuonna 2017 syntyneen lapsen huoltaja, haethan lapsellesi paikkaa elokuussa 2023 alkavaan esiopetukseen ja tarvittaessa esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen 12.2. mennessä. Paikan hakeminen tapahtuu sähköisen asioinnin kautta
Onnettomuus Tupoksen koululla
Tupoksen koululla Limingassa on sattunut koulupäivän aikana onnettomuus, jossa on loukkaantunut yläkouluikäinen oppilas, tiedottaa Tupoksen koulun rehtori Satu Kemppainen. – Oppilas on kuljetettu sairaalahoitoon. Hänellä
