Limingan varhaiskasvatuksen rikkaus ovat erikokoiset varhaiskasvatusyksiköt. Katrin päiväkoti on pieni ja tiivis, tällä hetkellä kahden ryhmän päiväkoti, jossa vilskettä ja touhua riittää. Katrin pienet, alle
Kategoria: Varhaiskasvatus ja esiopetus
Pienten pedagogiikka Limingan varhaiskasvatuksessa
Pienten pedagogiikalla tarkoitetaan suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, jota toteutetaan varhaiskasvatusyksiköiden alle 3-vuotiaiden ryhmissä. Toiminnan tavoitteena on tukea pienen lapsen kasvua ja kehitystä kokonaisvaltaisesti. Yhteistyö vanhempien
Linnukan 5-vuotiaat Tikankolosta retkeilivät Kyyhkyslakan esikoululaisten kanssa
Limingan kunnassa tehdään yhteistyötä eskareiden eli esikoululaisten ja viskareiksi kutsuttujen 5-vuotiaiden kesken. Viskarit pääsevät kevätlukukaudella tutustumaan esiopetuksen toimintaan ja näkevät joitakin hetkiä esiopetuksen arjesta. Tarkoituksena
Uusia toimintoja varhaiskasvatuksen Edlevossa
Varhaiskasvatuksessa otetaan 2.2. alkaen käyttöön Edlevon kaksi uutta toimintoa: varhaiskasvatushakemus sekä ilmoitus palvelun laajuuden muutoksesta. – Uudella hakemuksella haetaan kunnallista varhaiskasvatusta, esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta, kerhopaikkaa
Vanamon ja Tuomiaron päiväkodeissa vietettiin talviurheilupäivää
Viime torstaina 22. tammikuuta Vanamon ja Tuomiaron päiväkotien lapset viettivät hauskaa talviurheilupäivää Tupoksessa, Huiskeen urheilukentällä. Yhdeksän jälkeen aamulla urheilukentälle virtasi tasaiseen tahtiin lisää väkeä, kun
Aapin päiväkodin lapset laulamassa palvelukoti Joutsenkodilla
Limingan varhaiskasvatuksessa, Aapin päiväkodissa tehdään yhteistyötä Limingan palvelukoti Joutsenkodin kanssa. Kerran kuussa, ennalta sovittuna perjantaina, jonkun ryhmän lapset pääsevät esittämään lauluja Joutsenkodin asukkaille. Perjantaina 16.1.2026
Infotilaisuus syksyllä 2026 aloittavien esioppilaiden huoltajille
Varhaiskasvatusyksikön johtaja Jonna Kuru sekä varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi kutsuvat vuonna 2020 syntyneiden lasten huoltajat etänä pidettävään infotilaisuuteen torstaina 15.1.2026 klo 17.30. – Pidämme infotilaisuuden lapsenne
Päiväkodin ja koulun yhteistyössä syntyi joulun parhaat piparkakut
Limingan varhaiskasvatuksessa, Aapin päiväkodissa on tehty yhteistyötä Liminganlahden koulun kanssa. Kotitalouden opettaja Seija Lytsy kutsui päiväkotiryhmiä Aapista leipomaan piparkakkuja yhdessä yhdeksäsluokkalaisten kanssa ja totta kai
Uusia ominaisuuksia Edlevossa
Edlevoon on saatu käyttöön marraskuun lopulla VTJ-integraatio, joka tuo tiedot esimerkiksi syntyneestä lapsesta ja osoitteenmuutoksista suoraan Väestötietojärjestelmästä. Näistä muutoksista ei siis enää tarvitse erikseen ilmoittaa
Katsomuskasvatus osana Limingan varhaiskasvatusta
Limingan varhaiskasvatuksessa ollaan laskeutumassa jouluisiin tunnelmiin. Erilaisia joulukalentereita availlaan ryhmissä päivittäin ja tunnelmaa tuovat niin tontut kuin lumihiutaleet. Aamuhämärässä tunnelma on erityinen, kun jouluvalot valaisevat
Huoltaja, osallistu esiopetuksen arviointikyselyyn!
Esiopetuksessa olevien lasten huoltajilta toivotaan vastauksia kyselyyn, jonka tarkoituksena on arvioida lapsen esiopetusryhmän pedagogista toimintaa. Aikaa vastaamiseen menee enintään 10 minuuttia. – Mielipiteenne ja kokemuksenne
Limingan kunnassa esioppilaat arvioivat itseään oman vihkon avulla
Limingan kunnan esiopetuksessa lasten itsearviointia toteutetaan Esioppilaan paras minä -vihkon avulla. Vihko on suunniteltu ja toteutettu Limingassa ja se on ollut käytössä jo kahden vuoden ajan.
Pisarapuuttumisen koulutusta Limingan varhaiskasvatuksen henkilöstölle
Limingan kunnan varhaiskasvatuksen työntekijöitä on perehdytetty kiusaamisen ehkäisymenetelmään, Pisarapuuttumiseen, vuodesta 2024. Menetelmän on kehittänyt lastenpsykiatri Raisa Cacciatore ja akatemiatutkija Tuija Huuki. Limingan kunnassa kouluttajina toimivat
Limingan varhaiskasvatuksessa marssitaan lasten oikeuksien puolesta
Linnukan päiväkodin väki ja esiopetusryhmät ovat haastaneet koko Limingan kunnan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen osallistumaan lasten oikeuksien marssille lastenoikeuksien päivänä. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen väki on ottaneet
Tupoksen esiopetuksessa vietettiin läheistenpäivää
Tupoksen esiopetuksessa Taikatalolla vietettiin perjantaina 17. lokakuuta läheistenpäivää. Taikatalon ovet olivat avoinna ja lasten läheiset saivat tulla tutustumaan esiopetuksen arkeen ja päivän touhuihin. Tuulentuvan ryhmälle
Kierrätystapahtuma Vanamon toimintakeskuksessa
Viime viikolla Vanamon päiväkodilla kokeiltiin ensimmäistä kertaa kierrätystapahtumaa, jossa tarkoituksena oli laittaa jakoon lasten syys- ja talvikauden vaatetta ja tavaraa koko Vanamon toimintakeskuksen asiakasperheiden kesken.
Kuvatuen koulutusta Limingan varhaiskasvatukseen
Tänä syksynä Limingan kunnassa järjestetään koulutusta kuvatuesta koko varhaiskasvatuksen henkilökunnalle. Koulutukset alkavat ensi viikolla ja niitä järjestetään keskellä päivää, lasten lepohetken aikaan, jotta jokaisessa varhaiskasvatusyksikössä
Lukemisen iloa Linnukan päiväkodissa – yhteistyötä vanhempien ja Limingan kirjaston kanssa
Limingan varhaiskasvatuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä kirjastojen kanssa niin kylällä kuin Tupoksessakin. Varhaiskasvatuksen ryhmät saavat lainata kirjoja käyttöönsä ja kirjastoretkiä tehdään aktiivisesti pitkin vuotta. Kirjastojen järjestämille
Edlevo helpottaa arkea varhaiskasvatuksessa – jo lähes kaikki hoitoon liittyvä yhdessä sovelluksessa
Varhaiskasvatuksen arki digitalisoituu vauhdilla ja Edlevo-sovellus on noussut keskeiseksi työkaluksi huoltajille. Sovelluksen avulla hoitoon liittyvät ilmoitukset, päätökset ja muutokset hoituvat helposti ja turvallisesti – missä
Tukiviittomat lapsen ilmaisua ja osallisuutta tukemassa Limingan varhaiskasvatuksessa
Eletään keskiviikko iltapäivää 10.9.2025 ja Linnukan päiväkodin salissa käy innostunut kuhina. Alkamassa on Kaisa Kuorilehdon vetämä tukiviittomakoulutus, johon osallistuu tällä kertaa noin kaksikymmentä varhaiskasvatuksen ja
