Kunnanhallitus kokoontuu viimeistä kertaa

Limingan kunnanhallitus kokoontuu viimeistä kertaa tällä valtuustokaudella maanantaina 2. kesäkuuta. Asialistalla on tuolloin Emäntäkoulun alueen asemakaavan muutos. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on ollut luoda Kasitien ja Lumijoentien

Kunnon töissä: tapahtumatuottaja ja puistopuutarhuri

Tässä juttusarjassa tutustutaan Limingan kunnassa työskenteleviin eri alan ammattilaisiin. Työntekijäesittelyt ovat mukana Limingan neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä kuntatiedotteessa, ja tästä lähtien nuo samat esittelyt  julkaistaan

Limingan torilta voi hakea huomenna narsisseja

Limingan torilla on huomenna jaossa suurissa koristeruukuissa keväällä ilahduttaneita narsisseja. Kukat ovat kuivahtaneet, eli niistä ei suoraan ole iloa kotipuutarhan somistamisessa. Jos kukan kuivattaa kotona,

Kunnanhallitus käsittelee ydinkeskustan asemakaavamuutosta

Kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 19. toukokuuta. Asialistalla on tuolloin muun muassa jäteasemien ja siirtoaseman toimintojen kilpailutus sekä ydinkeskustan asemakaavamuutos. Jäteasemien ja siirtoaseman toimintojen kilpailutuksen